IS vertaili: Mikä näistä kolmesta nousee katumaasturien kunkuksi vuonna 2019?

Julkaistu:

Uutuusmallit
Honda, Subaru ja Toyota ottavat mittaa toisistaan New Yorkin autonäyttelyssä – ja kohta ne kisaavat suomalaistenkin suosiosta.
Uutta katumaasturia harkitsevalla on vuoden 2019 alussa hieno mahdollisuus valita mieleinen kolmesta kovasta uutuudesta.

Ensimmäisenä ehtii Suomeen maaliskuun alussa Geneven autonäyttelyssä esitelty uusi Honda CR-V, jonka myynti alkaa syksyllä. New Yorkin autonäyttelyssä näkivät puolestaan päivänvalon uudet Subaru Forester ja Toyota RAV4, jotka rantautuvat meille vuoden 2019 alkupuolella.


Muotoilussa Toyota on ottanut suurimman harppauksen edeltäjäänsä verrattuna: pehmeästä henkilöautolinjasta on siirrytty kohti aitoja maastureita. Hondan ja Subarun kehitysaskeleet ovat olleet lyhyempiä: varsinkin Foresterin muotoilu on hämmentävän samanlainen kuin edellisessä sukupolvessa.


Kaikki kolme ovat täysin uusia malleja eli niissä käytetään yhtiöiden uusia perusrakenteita. Auton kokoa määrittävässä akselivälissä on eroa vain kolme senttiä niin, että Hondassa se on pisin 2,70 metriä, mistä Toyota jää sentin ja Subaru kolme senttiä. Myös korien mitat ovat hyvin samaa luokkaa.

Sisällä on tilaa mainiosti niin edessä kuin takana.

Takaistuimen muotoilussa on tapahtunut kolmikossa positiivista kehitystä. Selkänoja ei enää ole levy, vaan tukee miellyttävällä tavalla myös ristiselkää. Subarussa istutaan korkeimmalla ja ryhdikkäimmin, mutta kattoluukullisissa versioissa 190 senttiä pitkän matkustajan pää hipoo kattoa. Tätä ongelmaa ei ole sen enempää Hondassa kuin Toyotassakaan.


Materiaalien ja laadun arvostelussa on otettava huomioon, että tutkitut autot on tarkoitettu Yhdysvaltojen markkinoille. Euroopassa saadaan yleensä nauttia korkeatasoisemmista materiaaleista, joskin ero on vuosien mittaan pienentynyt.

Kolmikosta Honda nousee ohjaamon jättämän mielikuvan perusteella kahden muun yläpuolelle. Kokonaisuus on yksinkertaisesti tyylikkäin ja ylellisin.


Toyota on myös ohjaamon osalta pykälää järeämmän oloinen, ja se luo turvallisen vaikutelman.

Subaru on tältäkin osin hivenen vanhanaikaisen oloinen. Mitään ei voi varsinaisesti moittia, mutta eri yksityiskohtien perusteella on vaikea uskoa, että kyseessä on upouusi malli. Siihen miten kaikki toimii, palaamme myöhemmin koeajojen yhteydessä.


Eurooppaan tulevien autojen tekniikasta ei ole vielä kerrottu kaikkea Subarun ja Toyotan osalta.

Saamiemme tietojen perusteella Honda tarjoaa kuitenkin moderneimman moottorivalikoiman. Siinä perusmallin keulalla on 1,5-litrainen turbo, kun sekä Subaru että Toyota luottavat kaksilitraiseen vapaasti hengittävään moottoriin. Honda ja Toyota tarjoavat vaihtoehdoksi hybridin, jollaista ei ainakaan toistaiseksi kuulu Subarun valikoimaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt