IS pääsi kokeilemaan odotuksilla ladattua Teslan ”kansanautoa” – aihetta osittaiseen hehkutukseen

Teslan kohuttu Model 3 on ensituntumaltaan hehkutuksensa arvoinen, mutta osa suunnitteluratkaisuista ärsyttää. IS pääsi uutuuden rattiin Yhdysvalloissa.

Maailman tärkein autoalan julkistus sitten Fordin T-mallin. Auto, joka päättää öljyn satavuotisen vallan ja vie liikenteen kohti hiilivapaata tulevaisuutta.

Yhteenkään automalliin autoilun historiassa ei ole ladattu yhtä paljon odotuksia kuin amerikkalaisyhtiö Teslan ensimmäiseen sähköiseen ”kansanmalliin”, Model 3:een. Autoa on varattu ennakkoon käsittämättömät 450 000 kappaletta. Kokoonpanotehdas kamppailee parhaillaan täyttääkseen suurisuisen toimitusjohtajansa Elon Muskin lupaukset toimitusten aikataulusta.

  • Yllä olevalla videolla Minnesotassa sähköautoilun konsulttiyhtiötä PlugInConnectia pyörittävä Jukka Kukkonen esittelee Teslan Model 3 -autoa.

Tuotanto-ongelmien lisäksi kotimaassaan lähtöhinnaltaan 35 000 dollariin (noin 28 245 euroon) puristetun auton laatu ja suunnitteluratkaisut ovat herättäneet keskustelua. Erityisesti Teslan dramaattinen ratkaisu korvata lähes kaikki fyysiset ohjauslaitteet ja mittarit yhdellä isolla näytöllä on jakanut mielipiteitä.

Umpinainen keula on yksi täyssähköautojen tunnusmerkeistä.

Tesla Model 3:lla on pituutta 4 694 millimetriä.

Myös takaa katsottuna Tesla Model 3 edustaa merkille tunnusomaista muotoilua.

Ilta-Sanomat pääsi kokeilemaan Model 3:a Yhdysvaltain Minnesotassa, jossa kourallinen ennakkovaraajia on jo onnistunut saamaan uutuusmallin alleen. Eurooppaan ja muualle maailmaan autojen toimitukset alkavat yhtiön mukaan aikaisintaan alkuvuonna 2019.

Päivän mittaiseen koeajoon saatu Model 3 on niin sanottu pitkän kantaman malli, jonka 75 kilowattitunnin akuston luvataan riittävän 500 kilometrin ajoon. Pikalatausasemalla akkuun on Teslan mukaan mahdollista ladata puolessa tunnissa virtaa 270 kilometrin matkalle, kotilaturilla noin 60 kilometrille.

Tien päällä Teslan lataus onnistuu parhaiten yhtiön omilla Supercharger-asemilla, joita on Yhdysvalloissa yli tuhat. Suomessa Superchargereita on vasta kourallinen, mutta lisää on tulossa. Lisälaitteiden kanssa Teslan lataaminen onnistuu myös osassa muiden yhtiöiden julkisista latauspisteistä.

Polkupyörän saa pienellä vaivalla taiteiltua takaluukusta sisään, kunhan takapenkin selkänojat on kaadettu.

Voimanlähteen lisäksi kalifornialaisyhtiö on halunnut tehdä monen muunkin asian täysin uudella tavalla. Avaimen sijaan Model 3:n ovet aukeavat älypuhelimen applikaatiolla, jonka kautta voi myös hallinnoida auton latausta ja esimerkiksi säätää sisätilat ennen lähtöä sopivan lämpimiksi tai viileiksi.

Ovet aukeavat myös vilauttamalla mustaa, luottokortin näköistä avainkorttia ovenkarmille. Liikkeelle lähtöä varten kortin on oltava tarkalleen oikeassa paikassa etupenkkien välissä.

Yksi selvä suunnitteluvirhe paljastuu heti kättelyssä: oven sisältä eteenpäin taittuvien ovenkahvojen käyttö on hankalaa. S-mallissa kahvat nousevat esiin sähköisesti, mutta kolmosessa ripa pitää kaivaa esiin kömpelöllä peukaloliikkeellä.

Valvova silmä.

Toinen tyylin alttarille uhrattu ominaisuus on takaluukku, joka on auton viistoperäisestä mallista huolimatta samankokoinen kuin sedaneissa. Ratkaisu mahdollisti auton takaikkunaksi kaartuvan lasisen katon, joka on kieltämättä näyttävä.Tyylin ja käytännöllisyyden hienosti yhdistäneeseen S-malliin verrattuna kyse on selvästä takapakista.

Testissämme miesten polkupyörä kuitenkin sujahtaa aukosta sisään ongelmitta alas laskettujen takapenkkien päälle.

Lisää tavaratilaa löytyy etupään ”frunckista”, perinteisesti moottorille varatusta tilasta.

 Yksi selvä suunnitteluvirhe paljastuu heti kättelyssä.

Sisätiloiltaan Model 3 vaikuttaa vähintään kelvolliselta. Kuljettajan istuin tuntuu tukevalta ja sopivan urheilulliselta. Ratin korkeus ja etäisyys sekä peilit säädetään ratin monitoimisilla ohjauspalloilla, jotka ovat osa minimalistista ja teknistä ajattelua.

Takapenkillä ilahduttaa erityisesti keskipaikan ruhtinaallinen jalkatila tasaisen lattian ansiosta. Takapenkki on kuitenkin sen verran matala, että jo 180-senttinen matkustaja istuu hieman polvet suussa. Keskipaikan turvavyön takaisinvetäjä jäkittää, mikä ei anna kovin hyvää laatuvaikutelmaa.

Liikkeelle lähdetään sähköautoille tyypillisen pehmeästi ja vaivattomasti. Lähiön taajamanopeuksissa Model 3 hiipii kuin pihapuun lintua saalistava kissa, eivätkä Minnesotan talveen sopivat kitkarenkaat tuo sisälle pahaa meteliä.

Takapenkin keskipaikalla istuva ilahtuu tasaisesta lattiasta. Istuinkorkeus on kuitenkin matala.

Isoveljensä tapaan Model 3:n muotoilu on onnistunut yhdistelmä näyttävyyttä ja jonkinlaista ajatonta tavallisuutta. Näyttävyys kuitenkin korostuu. Muistetaan mihin Elon Muskin autoilleen keksimät mallimerkinnät viittaavat: S, 3 ja X eli SEX.

Auto herättääkin huomiota ja kääntää katseita joka paikassa. Moottoritiellä viritetystä amerikanraudasta näytetään peukkua ja pyydetään elein havainnollistamaan, kuinka Model 3 kiihtyy ohitukseen. Kuvaustauolla pelkään viereen lipuvan poliisiauton liittyvän aiempaan kiihdyttelyyni, mutta kuljettajan ajokortin sijaan myös poliisit ovat kiinnostuneita autosta.

Hum! Punaisista valoista kuudenkympin kaupunkinopeuteen siirrytään niin nopeasti ja vaivattomasti, ettei kiihdytystä ehdi oikein edes huomata. Interstate-moottoritien rampista revitys sataankahteenkymppiin ja liikenteen sekaan vääntää jo sisuskaluja ja vetää hymyn tahattomasti korviin.

Suunnitteluvirhe! Ovien avaaminen voisi olla helpompaa.

Hiljaisuuden lisäksi sähköautoilun hengästyttäviin kokemuksiin kuuluu täyden väännön alkaminen paikaltaan lähtiessä ja jatkuminen lähes samana nopeudesta riippumatta. 60 mailin eli suomalaisittain vajaan satasen vauhtiin kolmonen harppaa reilussa viidessä sekunnissa. Model 3:ssa tehoja onneksi suitsii kehittynyt luistonestojärjestelmä.

Teslan omistaja sanoo Model 3:n perusmallin kiihdytyksen vastaavan muutaman vuoden takaista Model S:n tehoversiota. Nyt alla oleva auto on S-mallia noin 20 prosenttia pienempi ja takavetoinen. Akkujen painon kasvattamaa 1 700 kilon omamassaa ei ajossa huomaa.

Ensituntumalta auton ajo-ominaisuudet ovat loistavat sekä kaupunki- että moottoritienopeuksissa. Lattian alle sijoitettu akusto pitää painopisteen alhaalla. Näin auto tuntuu kuin liimautuvan kiinni tiehen. Ohjaus on bemarimaisen tarkka ja tunnokas.

Kosketuspaneeli on suuri, mutta ihan kaikkia arkisia toimintoja ei pitäisi haudata näytön syövereihin.

Muutama vuosi sitten kokeilemaani Model S:n varhaiseen versioon verrattuna vaikutelma on selvästi laadukkaampi ja valmiimpi. Moottoritienopeuksissa tuuli tosin suhisee oven tiivisteissä aika äänekkäästi.

Sähköautoa ajetaan pääasiassa pelkällä oikealla jalalla: kaasujalkaa nostaessa liike-energiaa takaisin sähköksi muuntava regen-jarru hidastaa vauhtia, eikä vasenta poljinta tarvitse paljon painella. Model 3:ssa jarrutuksen voimakkuutta voi säätää kosketusnäytön valikossa. Vaihdekeppiin ei luonnollisestikaan kosketa, koska sitä tai vaihteita ei ole.

Teslan kuuluisaa Autopilot-järjestelmää emme pääse kokeilemaan, sillä testiautosta se puuttuu. Yhtiö väittää jokaisen Model 3:n kykenevän myöhemmin täysin itsenäiseen ajoon autosta löytyvällä kamera- ja tutkajärjestelmällä. Viime aikoina paljon huomiota saaneet itseajavien autojen onnettomuudet saavat epäilemään lupausta.

 Ratin takana istuessa mittariston ja perinteisten ohjauslaitteiden puuttuminen ei häiritse vaan rauhoittaa ajokokemusta.

Noin 5 000 dollaria (4 000 euroa) maksavaan premium-pakettiin kuuluva äänentoistojärjestelmä tekee vaikutuksen. Miinusta tulee Android Auto -ja Apple CarPlay -tukien puuttumisesta. Tässäkin Tesla kulkee omia polkujaan.

Ratin takana istuessa mittariston ja perinteisten ohjauslaitteiden puuttuminen ei häiritse vaan rauhoittaa ajokokemusta. Nopeuden lukeminen keskelle sijoitetun näytön yläkulmasta käy luontevasti. Yllättävän hyvin toimivalla ääniohjauksella voi esimerkiksi vaihtaa musiikkikappaletta tai käyttää navigaattoria.

Ongelmat alkavat, kun kosketusnäytöllä pitäisi ajaessa tehdä jotain muutakin. Minkä tahansa perinteisen auton perustoiminnot saa yleensä haltuun muutaman vilkaisun jälkeen. Model 3:n näytön valikoista esimerkiksi vakionopeudensäätimen esiin kaivamista ei uskalla ajaessa edes yrittää.

Kosketusnäytön valikoissa on myös lämpöpuhallin, jonka suuntaa voi säätää portaattomasti sormia näytöllä liu’uttamalla. Jopa hansikaslokeron avausnappi pitää etsiä näytön valikosta.

Kaikkein eniten arveluttaa tuulilasinpyyhinten ohjaaminen kosketusnäytöllä.

Keulan ”frunckista” löytyy lisätilaa tavaroille.

Teslan ajatuksena on, että tulevaisuudessa Model 3 kulkee suurimman osan aikaa itsenäisesti. Auton ominaisuudet myös muuttuvat jatkuvasti ohjelmistopäivitysten myötä.

Hyvä niin, sillä nykyisen käyttöliittymän pienten valikkotekstien tihrustelu tuntuu oikeasti vaaralliselta.

Päivän koeajosta jää ristiriitainen olo. Model 3 on todella vaikuttava laite, jonka monet suunnitteluratkaisut ärsyttävät.

Kylmäksi tämä auto ei ainakaan jätä – omistajan mukaan ei edes talvella. Kokemuksen jälkeen autovuokraamon uudenkarhea hybridi-Ford tuntuu antiikkiselta. Oli Model 3 keskeneräinen tai ei, on ihan selvää, mihin suuntaan automaailmassa ollaan nyt menossa.

Tesla Model 3 Long Range

  • Moottori sähkömoottori 75 kW, teho-ja vääntölukemat vahvistamatta

  • Suorituskyky 5,1–5.6 sekuntia 0–60 m/h, huippunopeus 225 km/h

  • Toimintamatka 220–310 mailia/354–498 km (EPA)

  • Kulutus 15,0 kWh/100 km sähkö

  • Voimansiirto takaveto, kiinteä välityssuhde

  • Mitat p 4 694 mm, l 1 930 mm, k 1 443 mm, akseliväli 2 875 mm, omamassa 1 730 kg, tavaratila 425 l, akku 70–75 kWh

  • Hinta Yhdysvalloissa 51 500 dollaria

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?