Autot

Teslan šokkitemppu: kellisti saksalaiset näiden kotitantereella

Julkaistu:

Automarkkinat
Sähköautoistaan kuulu Tesla teki viime vuonna historiaa jyräämällä saksalaisten premiummerkkien ohi Euroopassa.
Tieto perustuu kansainvälisiin automarkkinoihin erikoistuneen tutkimusyhtiön Jato Dynamicsin laskelmiin.

Sen mukaan Teslan sedanmalli Model S kasvatti viime vuonna myyntiään Euroopassa 30 prosenttia ja ylsi lopulta 16 132 kappaleeseen.

Näin Tesla teki Model S:n avulla historiaa jättämällä ensimmäisen kerran taakseen Mercedes-Benzin S-sarjan, jonka myynti kasvoi kolme prosenttia 13 359 kappaleeseen, ja 7-sarjan BMW:n, jonka myynti tuli 13 prosenttia takapakkia ja päätyi 11 735 autoon.

Vauhdikkaasti eteni viime vuonna Euroopassa myös Teslan katumaasturimalli Model X. Sitä myytiin melkein 12 000 kappaletta eli suunnilleen saman verran kuin Porsche Cayennea ja BMW X6:tta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomessa rekisteröitiin viime vuonna kaikkiaan 248 Teslaa, joista 149 oli Model S- ja loput 99 Model X-malleja. Yhteenlaskettu rekisteröintimäärä kasvoi vuoden 2016 lukemista yli kaksinkertaiseksi.

Yhdysvalloissa myydään jo Model S:n ja Model X:n rinnalla uutta Model 3 -mallia. Eurooppaan ja samalla Suomeen Model 3:n arvioidaan tulevan tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt