SsangYong Rexton: Neljäs kerta toden sanoo - Autot - Ilta-Sanomat

SsangYong Rexton: Neljäs kerta toden sanoo

Kolme edellistä SsangYong Rextonin sukupolvea jäivät Suomessa pimentoon. Neljäs on toista maata.

Uusi SsangYong Rexton on yksi markkinoiden suurimmista maastureista.

17.2.2018 12:04

Tarkkuuden vuoksi todettakoon, että kahta ensimmäistä, vuosina 2001 ja 2006 ilmestynyttä Rexton-mallia ei edustanut Suomessa kukaan.

Kolmannenkin, vuonna 2012 syntyneen sukupolven myynti alkoi pitkältä takamatkalta, sillä SsangYongin nykyinen maahantuoja, Bassadone Automotive Nordiciin kuuluva SY Motor pääsi tositoimiin vasta vuoden 2014 lopussa.

Nyt SY Motorissa uskotaan, että uusi neljännen sukupolven Rexton lohkaisee E-segmenttiin sijoittuvien maasturien markkinoista heti ensimmäisenä vuotena viiden prosentin siivun.

Tehtävä on vaativa jo siksi, että Suomessa isoimpien maasturien myynti on laskenut viime aikoina kuin lehmän häntä. Kun niitä vielä toissa vuonna rekisteröitiin 1 499, viime vuonna yllettiin häthätää tuhanteen kappaleeseen.

Jos maahantuoja aikoo pitää kiinni markkinaosuustavoitteestaan, sen on myytävä vuoden mittaan reilusti yli 50 Rextonia. Se tarkoittaa, että korealaismerkin on pystyttävä uhmaamaan sellaistakin maasturikaupan mahtisonnia kuin Toyota Land Cruiseria.

Rextonin virallinen maavara on 22,4 senttiä.

Startti on ollut maahantuojan mukaan lupaava. Uusia Rextoneita on myyty ensimmäisen kuukauden aikana kymmenkunta kappaletta eli yhtä paljon kuin vanhaa mallia koko viime vuonna yhteensä.

Uusi Rexton on sananmukaisesti iso maasturi. Iso se oli ennenkin, mutta nyt se on kasvanut senttitolkulla kaikkiin muihin suuntiin paitsi ylöspäin. Maasturiksi sitä voidaan taas luonnehtia siksi, että siinä on maastokelpoisuutta edistävä alennusvaihde ja erillinen tikapuurunko.

Rexton häviää vetokyvyssä Mitsubishi Pajerolle mutta voittaa Hyundai Santa Fen ja Kia Sorennon.

Auton järeyttä kuvaa 3 000 kilon vetokyky. Land Cruiserkin yltää kolmeen ja Mitsubishi Pajero jopa 3,5 tonniin, mutta esimerkiksi Hyundai Santa Fe ja Kia Sorento pystyvät vetämään vain 2 000 kilon kuormaa.

Rextonin maavara on 22,4 senttiä. Senkin ansiosta auto on vaikeissa oloissa kuin kotonaan.

Sisustukseen on tullut lisää nahkaa ja pehmeää muovia.

Moottorivaihtoehtoja on edelleen vain yksi eli tuttu 2,2-litrainen diesel. Uuden mallin mylly on kuitenkin kolme hevosvoimaa tehokkaampi kuin edeltäjänsä, ja vääntöäkin siihen on ympätty 20 newtonmetriä lisää.

Vaikka uusi Rexton on maastoauto isolla ämmällä, se on muotoilunsa ja varustelunsa puolesta salonkikelpoinen kulkuneuvo.

Sisätiloihin on tuotu nahkaa ja pehmeää muovia, ja kojelautaan on sijoitettu 9,2-tuumainen, HD-kuvaa toistava kosketusnäyttö.

Kuljettajaa helpottavia hilavitkuttimia löytyy muitakin. On peruutuskameraa, automaatti-ilmastointia ja parkkitutkaa, ja on mäkilähtöavustinta, alamäkihidastinta, kaistavahtia ja yhdeksän turvatyynyä. On myös lämmitettävä, korkeus- ja syvyyssäädöllä höystetty ratti, ja on nahkaistuimet ja niissä lämmittimet takapenkin reunapaikkoja myöten.

Koeajoautoon oli asennettu lisävarustevalot.

Tavaratila on julmettu: tilavuus on perusasennossa 820 litraa ja selkänoja kaadettuna melkein kaksi kuutiota.

Rexton on kokoisekseen kohtuuhintainen auto. Viisiovinen versio maksaa perustamineissa 57 390 euroa ja koeajoauton varusteilla pari tonnia enemmän. Tarjolla on myös seitsemän hengen vaihtoehto, jonka hinta on 1 600 euroa kalliimpi. Lisäksi mallivalikoimasta löytyy kaksipaikkainen työkaluversio 45 990 euron hintaan.

Astinlautaan on helppo sotkea housunpuntit mennen tullen.

Varustetasoja Rextonissa on vain yksi. Yksittäisistä lisävarusteista koeajoautoon olivat valikoituneet xenonvalot, led-toimiset etusumuvalot kulmavalotoiminnoilla, 20-tuumaiset kevytmetallivanteet ja 1 231 euron hintaiset astinlaudat.

Erikoisvalot ja -vanteet voivat olla hyvinkin järkeviä hankintoja. Sitä vastoin astinlautoja on vaikea perustella millään muulla kuin ehkä estetiikalla.

Kun takapenkin selkänoja kaadetaan, tavaratila kasvaa melkein kahteen kuutioon.

Ssangyong Rexton D22 4x4 7AT Quartz

  • Moottori: R4, diesel, 2157 cm3, turbo, 133 kW (181 hv) 4000 r/min, 420 Nm/1600-2600 r/min

  • Suorituskyky: 0–100 km/ ei ilmoitettu, huippunopeus 185 km/h

  • Kulutus: 8,1 l/100 km

  • Voimansiirto: A7

  • Mitat: p 4850, l 1960, k 1 825 mm, akseliväli 2 865 mm, omamassa 2180 kg, tavaratila 820-1977 l, tankki 70 l

  • Hinta: 59373 euroa

Kiitämme

  • Ammattikäyttöön soveltuvia maasto-ominaisuuksia

  • Kokoluokassaan kilpailukykyistä hankintahintaa

Moitimme

  • Puuttuvia led-ajovaloja

  • Puuttuvaa sähkötakaluukkua

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?