Peltipoliisi räpsähti – nainen todisteli syyttömyyttään valokuvalla - Autot - Ilta-Sanomat

Peltipoliisi räpsähti – nainen todisteli syyttömyyttään valokuvalla

Nainen välttyi ylinopeussakoilta ottamansa valokuvan ansiosta.

Uutisessa mainitaan nopeusrajoitus 60 km/h. Tässä kuvituskuvassa maassa makaa alempaa nopeusrajoitusta kuvaava merkki.­

15.2.2018 6:57

Noin 45-vuotias nainen ajoi reipasta ylinopeutta ja pääsi peltipoliisin ottamaan valokuvaan. Hän välttyi kuitenkin syytteeltä, koska toimitti valokuvan kaatuneesta liikennemerkistä, vaikka kuvan ottopaikka ja kuvan ottamisen ajankohta jäivät ikuisiksi ajoiksi selvittämättä.

Nainen oli liikenteessä viime vuoden maaliskuussa valtatie 12:lla Lahdessa. Hän sai sakot, mutta vastusti niitä ja sakkolappu meni syyttäjän ratkaistavaksi.

Tieosuudella on nopeusrajoitus 60 km/h. Peltipoliisin kuvan mukaan naisen auton nopeus oli 82 km/h.

Ylinopeusjuttu ei mene Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen, koska Salpausselän syyttäjäviraston syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä. Syyttäjä ei löytänyt näyttöä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Hämeen poliisin tekemän esitutkinta-aineiston perusteella.

Nainen ei tiennyt tieosuuden nopeusrajoitusta, koska rajoitusta kertova liikennemerkki oli hänen mukaansa kaatunut.

Nainen oli ottanut kaatuneesta liikennemerkistä valokuvan, joka oli liitetty esitutkinta-aineistoon. Kuvan ottohetki ja -paikka jäivät vaille vahvistusta. Se oli kuitenkin ratkaiseva dokumentti.

 Tienkäyttäjä noudattaa vain liikennemerkkejä, jotka ovat luettavissa.

Poliisi selvitti, oliko naisen käyttämältä tieosuudelta tehty viikon aikana ilmoituksia hätäkeskukseen kaatuneista liikennemerkeistä. Yhtään ilmoitusta ei ollut tullut.

Syyttäjä toteaa ratkaisussaan, että tienkäyttäjä noudattaa vain liikennemerkkejä, jotka ovat luettavissa.

Naisen ottamassa kuvassa näkyy, että kuva ei ole otettu ajohetkellä, ja siinä on nurin oleva liikennemerkki. Syyttäjän mukaan on kuitenkin mahdollista, että liikennemerkki oli nurin silloin, kun nainen tiellä ja peltipoliisi tallensi ylinopeuden.

Syyttäjä toteaa, että ajan kulumisen vuoksi asiaa on enää mahdotonta selvittää, eikä hän näin ollen nostanut syytettä.

Syyttäjän päätös on runsaan viikon takaa.

Toisenlainen tulkinta?

Ilta-Sanomat kertoi tammikuussa talvisin usein ilmenevästä tilanteesta, jossa lumi peittää nopeusrajoitusmerkin. Uutisessa kysyttiin, pitääkö autoilijan tällaisessa tapauksessa maksaa ylinopeussakko. Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtajan, ylikomisario Dennis Pastersteinin vastaus oli yksioikoinen:

– Olipa kyseessä nopeusrajoitusmerkki tai mikä tahansa liikennemerkki ja peittyipä se lumen tai minkä tahansa syyn takia, vastuu on aina kuljettajalla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?