Bergé Automoción SL (Bergé Auto) ja Delta Motor Group Oy ovat päässeet sopimukseen Kia- ja Mitsubishi-autojen Suomen maahantuonnin myynnistä Bergé Auton hallinnoimalle uudelle yhtiölle. Kian ja Mitsubishin maahantuonnista vastaava uusi yhtiö ryhtyy toimimaan nimellä Bergé Auto Nordics Oy. Liiketoimintakaupan arvioidaan toteutuvan alkuvuoden 2018 aikana.
Liiketoimintakaupan myötä Delta Motor Group Oy:n maahantuontiliiketoiminnan palveluksessa oleva henkilöstö siirtyy uuden yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Liiketoimintakaupan piirissä on 50 työntekijää.
Uuden yhtiön toimitusjohtajaksi on valittu Delta Motor Group Oy:n maahantuontitoimintojen johtaja Miska Tammelin.
Osapuolet eivät julkista tietoa kaupan taloudellisista yksityiskohdista. Molemmat osapuolet näkevät vaikutukset positiivisena, osapuolten lähettämässä tiedotteessa kerrotaan.
– Bergé Auto on perinteikäs espanjalainen perheyhtiö ja vahva globaali autoalan toimija, sanoo uuden maahantuontiyhtiön toimitusjohtaja Tammelin.
– Yhtiö on toiminut vuodesta 1870 ja ollut autoalalla vuodesta 1979. Bergé tietää, että suomalaiset ovat autokansaa, ja yhtiö on jo hyvän aikaa nähnyt Suomen sekä sen lähialueet kiinnostavana markkinana. Bergén strateginen omistajuus on vahva pohja maahantuonnin tulevaisuudelle.
Bergé myy vuosittain noin 130 000 ajoneuvoa. Näistä Kia-merkkisiä on yli 40 000 ja Mitsubisheja noin 30 000.


