Huono-onnisen automerkin uutuudelle luvataan hurjaa toimintamatkaa - Autot - Ilta-Sanomat

Huono-onnisen automerkin uutuudelle luvataan hurjaa toimintamatkaa

Suomessa vuosikymmenen alussa kokoonpannun Fisker Karman seuraaja esiteltiin Yhdysvalloissa.

Fisker Emotion esiteltiin Las Vegasissa päättyneessä kulutuselektroniikkatapahtumassa. Auton hinnaksi mainittiin tapahtumassa 129 000 Yhdysvaltain dollaria (alle 106 000 euroa)..

17.1.2018 15:59

Tanskassa syntyneen Henrik Fiskerin uusi täyssähkömalli on nimeltään Emotion. Las Vegasin CES-kuluttajaelektroniikkamessuilla paljastetulle autolle luvataan 640 kilometrin toimintamatkaa yhdellä latauksessa.

Neliovisen coupén muotoilustakaan mahdollinen menestys jää kiinni. Linjoissa voi nähdä sekä Teslan että Aston Martinin piirteitä, eikä tavallaan ihme, sillä Henrik Fisker on toiminut urallaan muun muassa Aston Martinin päämuotoilijana.

Ihan valmiista tuotteesta ei vielä voitane puhua. Uskalias, avattaessa korkeuksiin nouseva oviratkaisukaan ei ole kaikkein tavanomaisin. Esimerkiksi The Verge -sivusto kirjoitti, että ”ovet eivät todellakaan vielä toimi, mutta auto vaikuttaa kivalta.”

Emotionissa on paljon alumiinia ja hiilikuitua, minkä pitäisi näkyä painolukemassa. Auton huippunopeudeksi on mainittu 260 km/h.

Tuotannon on määrä alkaa ensi vuonna.

Fisker Karmaa pantiin kasaan Uudessakaupungissa noin vuoden verran. Fisker Karman tarun loppumiseen vaikuttivat lainojen takaisinmaksuvaikeudet ja tapaukset, joissa Karma oli syttynyt tuleen. Karman jälkeen Fisker julkaisi Revero-nimisen automallin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?