Heikki, Henna

Autot

Ferrari 488 Spider: Superlatiivien veroinen auto – pakoäänien jylinästä kehkeytyy melkoinen konsertti

Julkaistu:

Koeajo
Ferrari 488 Spiderin käynnistysnapin painalluksesta alkaa melkoinen konsertti.
Ferrarin myydyin mallisarja on perinteisesti ollut se keskimoottorinen – vuosikymmenestä riippuen siis malliltaan jotain väliltä 208–458. Tuorein versio on nimeltään 488, ja sellaisella kävimme ajamassa.

Ferrari kuuluu ehdottomasti automaailman kuohukermaan. Sen nimi mainitaan, kun puhe kääntyy kaikkein eksklusiivisimpiin automerkkeihin ja äärimmäisiin laitteisiin. Eikä merkin tunnettuus rajoitu vain autoilevaan maailmaan – Ferrari lienee maailman tunnetuin automerkki myös niissä paikoissa, joissa Maranellon tanssivaa hevosta ei ole nähty koskaan.

Italialaismerkin 70-vuotisen historian myydyimpiä malleja ovat olleet keskelle sijoitetulla V8-moottorilla varustetut ”hinnat-alkaen”-autot. Niiden tarina alkoi 1970-luvun puolivälin 308-versiolla, ja evoluution myötä on päädytty tuoreimpaan 488-versioon.

Ferrarin tapauksessa keskimoottoristen autojen mallinimeämiskäytäntöä muutettiin viimeisimmän version kohdalla. Aiemmin mallimerkinnän kaksi ensimmäistä numeroa kertoivat auton moottorin iskutilavuuden desilitroina, mutta kun 488:n kohdalla siirryttiin pienempään turboahdettuun moottoriin, vaihdettiin käytäntö samaan jota tehdas käyttää V12-moottorien kohdalla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nyt mallinumero tarkoittaa yhden sylinterin kokoa senttilitroina: 488 Spideria liikuttaa 3,9-litrainen V8-moottori, suurimmalta teholtaan pökerryttävät 670 hevosvoimaa ja vääntömomentiltaan pysäyttävät 760 newtonmetriä.

Ferrarin moottorin tuttu yläkireä sointi on vielä tallella ahtimien vaimentavasta vaikutuksesta huolimatta. Starttinapin painallusta seuraa dramaattinen jyrähdys, joka tasoittuu miellyttävällä taajuudella soivaksi jylinäksi. Liikkeelle lähdettäessä ääni muuttuu hyvin nopeasti tenorilauluksi ja kiristyy loppua kohden. Aivan formulamaiseen falsettiin se ei nouse, vaan ”jää” tiukaksi harjaantuneen hevilaulajan taidonnäytteeksi ennen kuin vaihdevivusta valitaan seuraava pykälä.

Kiihtyvyys on yhtä mieleenpainuva. Kolmessa sekunnissa sataseen ei sähköautojen aikakaudella ole enää se maailman nopein suoritus, mutta Ferrari tekee sen sellaisella draamalla, ettei Teslalla päästä ikinä samaan tunnelmaan.

Tuplaturbo-V8 tuntuu saavan raivokohtauksen ja työntää autoa edeltään huudon ja suhinan säestämänä. Vaihde toisensa perään 488 hyökkää eteenpäin sellaisella voimalla, ettei paremmasta väliä. Kolmella ensimmäisellä vaihteella se piirtää ajonvakautuksesta ja luistonestosta huolimatta hentoista jälkeä asvalttiin – hakien parasta mahdollista pitoa lievästi renkaita luistattamalla.

Valitus kotimaisista huonoista teistä ei kantaudu Ferrarin ohjaamoon: sen mitä karkeasta asvaltista moottorin pauhun yli voi kuulla, katoaa Ferrarin erinomaisen taika-alustan vaimentamana.

Keskimoottorinen, V8-koneinen Ferrari ei ole koskaan ollut valmistajansa terävin keihäänkärki. Se on kuitenkin kaikilla mittapuilla niin superlatiivinen auto, ettei sen tarvitsekaan olla.

Ferrari 488 Spider

Moottori V8, 3 902 cm³, 492 kW (670 hv)/9 000 r/min, 760 Nm/6 750 r/min / 7. vaihde Suorituskyky 0–100 km/h 3,0 s, huippunopeus 325 km/h Kulutus 11,4 l/100 km 98E CO2-päästöt 260 g/km Voimansiirto A7, takaveto Mitat p 4 568, l 1 952, k 1 211 mm, akseliväli 2 650 mm, omamassa 1 420 kg, tavaratila 230 l, tankki 78 l Hinta 54 4800 euroa

Kiitämme

Ajamisen dramaattisuutta

Iskunvaimennuksen toimivuutta

Moitimme

Ulottumattomiin karkaavaa hintaa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    3. 3

      HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

    4. 4

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. 6

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    7. 7

      Kauhunhetki joella tallentui videolle: Kalastajat pelastautuivat viime hetkellä päälle ajaneen ökyveneen alta

    8. 8

      Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

    9. 9

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    10. 10

      Friederike-myrsky kylvänyt tuhoa Euroopassa – hurrikaanitason tuulet tappaneet ainakin yhdeksän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    4. 4

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. 6

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    7. 7

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    8. 8

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    9. 9

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    10. 10

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    3. 3

      HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

    4. 4

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. Näytä lisää