Autot

KSML: Toyota yllättää ja tuo Camryn Suomeen

Julkaistu:

Paluu
Japanilaismerkin maahantuoja Toyota Auto Finland Oy on päättänyt lisätä mallivalikoimaansa Camryn.

Toyota Camrya on myyty noin 18,5 miljoonaa kappaletta, mikä tekee sitä yhden suosituimmista autoista.

Keskisuomalaisen mukaan Camry saapuu Suomeen tämän vuoden lopussa, kuten useissa muissa Euroopan maissa.

Toyota Camry tuli ensi kerran myyntiin 1982. Japanilaisvalmistajalla. Camry kuuluu keskikokoisten perheauton luokkaan. Varsinkin Yhdysvalloissa sen menestys on ollut valtaisa.

Suomessa Camry katosi maahantuojan mallistosta 12 vuotta sitten, Keskisuomalainen uutisoi.


Näin arvioi Risto Almonkari Camry 2.2 i:tä Ilta-Sanomissa 1996:

Uudistettu Camry lipuu liikenteessä niin kuin automerkin lippulaivan pitääkin: tyylikkäästi ja arvokkaasti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Uusi Toyota Camry on kasvanut viisi vuotta sitten esitellystä mallista kaikkiin suuntiin. Lähes viisi metriä pitkä ja kaksi metriä leveä auto takaa hulppeat sisätilat neljälle ja vielä viideskin mahtuu mukaan ahtamatta. Viisi senttiä kasvanut akseliväli on hyödynnetty takamatkustajien jalkatilana.

Vaikka laiva on iso, sitä on voimakkaan ohjaustehostimen ansiosta lapsellisen helppo käännellä kaupunkiliikenteessäkin. Kääntelyssä on vain oltava tarkkana, sillä iso auto vie myös ison auton tilan. Helsingin ruuhkassa muut autot ovat äkkiä kovin lähellä.

Maantiellä Camrylla ajaa herroiksi. Niin kauan kun kuljettaja suostuu etenemään nätisti ja nopeusrajoitusten puitteissa, autossa istuu kuin Pullman-vaunussa. Suuntavakavuus ei vähästä säiky, ja ohjaustuntuma säilyy vauhdin mukaan säätyvän tehostimen ansiosta hyvänä.

Jarrutuksessa keula tosin niiaa syvään.

Camryn koria on vahvistettu. Törmäysenergian sitoutuminen korin rakenteisiin on suunniteltu tarkoin tietokoneen avulla. Auton sisällä vahvistukset näkyvät leveinä ikkunapilareina ja takaistuimen takana olevassa poikittaistuessa.

Autoon tunkeutuvan melun määrää on saatu vähennetyksi ääntä eristävillä kerrospaneeleilla, pohjan bitumieristeillä sekä korin osien jäykistämisellä.

Aivan ensimmäiseksi Camrysta paneekin merkille auton hillityn charmin, hiljaisen käyntiäänen.

Camryn moottorivaihtoehtoja on kaksi: 2,2 litran nelisylinterinen ja kolmelitrainen V6. Molemmissa on suorasytytys eli virranjakaja on korvattu usealla puolalla, jolloin korkeajännite kulkee suoraan puolalta sytytystulpalle.

Pienempi moottori kehittää 131 hevosvoiman tehon ja isompi 190. Vielä selvempi ero on väännössä: 194 ja 275 Nm. Hintaerokin on sitten sen mukainen, sillä kolmelitrainen maksaa 75000 markkaa enemmän.

Kummassakin mallissa on automaattinen ilmastointi- ja lämmitysjärjestelmä , joka hakee ja säilyttää käyttäjän valitseman sisälämpötilan puolen asteen tarkkuudella.

Mainosmiehet ovat olleet näkevinään uudessa Camryssa urheilullisiakin piirteitä. Jos madalletut ja levennetyt takavalot ovat urheilullisuutta, niin olkoot sitten.

Itselläni on kuitenkin erilainen näkemys urheilullisuudesta. Nimittäin kun Camryn kokoisen auton heittää liukkaalla tiellä latiin, kuskille voi tulla äitiä ikävä ennen kuin auto oikenee. Kuormineen lähes kaksi tonnia painava möhkäle ei ole mikään urheiluauto.

Lue Taloussanomien koeajoraportti vuodelta 2002.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt