Koeajossa Volvon nopein katumaasturi – piuhan päästä lisävoimaa

Volvo XC60 ladattavana hybridinä on väkevä ja mukava.

Kiihtyvyys (5,3 sekuntia, 0–100 km/h) ei ole ainoa kiinnostava asia Volvon äkäisimmässä katumaasturissa.

Ilta-Sanomat koeajoi aiemmin syksyllä XC60:n ”järkiversion”, kaksilitraisen dieselin nelivedolla. Arviossa muistutettiin, että jo 2019 kaikki Volvon uudet myytävät mallit ovat vähintään kevythybridejä.

Uutta aikaa ennakoiva T8-lataushybridi sai koeajotekstin kirjoittaneen Harry Kuurion ihmettelemään, että ”jostain käsittämättömästä syystä ruotsalaistehdas on päättänyt, että ladattavassa hybridissä pitää olla yli 400 hevosvoimaa.”

Edellä olevan voi tulkita, että tämä aika kaipaa arkisempia hybridejä, mutta onhan tämä T8 parin päivän tutustumisen perusteella hieno.

Litiumioniakun energiasisältö on 10,4 kWh.

Turbolla ja mekaanisella ahtimella terästetty bensiinimoottori kätkee sisälleen 320 hevosvoimaa, mutta lisätehoa tulee sähkömoottorista siten, että kokonaisteho kasvaa 407 hevosvoimaan.

Oikeutettua lienee silti kysyä myös, onko yli kaksitonnisen katumaasturin kiihdyttävä 5,3 sekunnissa nollasta sataan? Eikö tällä ajetakaan stressittömästi maalaiskartanoon?

Navigaattoria voi komentaa myös näin.

Suorituskyvyn tuntee hybridiajossa. Eteneminen on auton suureen massaan nähden kevyttä ja vaivattomasti vääntävää. Alusta

Pelkällä sähköllä jopa 40 kilometrin matkan taittaminen taajamassa onnistuu ilman, että koko ajan pitäisi hokea itselleen ekoa.

Ajomukavuutta lisää vakiona tuleva ilmajousitus.

Sähköä ja bensaa syövä T8 on mallisarjan toiseksi kallein.

Kun maantiellä ulosmitataan auton tehoja, bensiinimoottori alkaa hiljakseen syödä taajamassa saavutetut edut: kulutus kasvaa helposti noin 7,5 litraan sadalla kilometrillä sähköavun loputtua.

Koeajetun auton saa Inscription-varusteilla 74 424 eurolla. Se on huomattavan veroedun ansiosta alle 4 000 euroa enemmän kuin T5-bensiinimoottorilla varustettu nelivetomalli.

Jos hintaero ei tee kipeää, T8 on vastaus tarpeeseen.

Orreforsin kristallia löytyy vaihteenvalitsimen nupista.

Volvo XC60 T8 AWD Inscription aut.

Moottori R4, mekaaninen ahdin ja turbo, 1 969 cm³ 235 kW (320 hv)/5 700 r/min, 400 Nm/2 200–5 400 r/min ja sähkömoottori 10,4 kW (87 hv) Suorituskyky 0–100 km/h 5,3 s, huippunopeus 230 km/h, järjestelmäteho 300 kW (407 hv), järjestelmävääntö 640 Nm Kulutus 2,1 l/100 km 95E CO2-päästöt 49 g/km Voimansiirto A8, neliveto Mitat p 4 688, l 1 999, k 1 658 mm, akseliväli 2 865 mm, omamassa 2 115 kg, tavaratila 505 l, tankki 50 l Hinta 69 925 euroa

Kiitämme

Uutteraa vääntöä

Ilmajousituksen etuja

Moitimme

Veroedusta huolimatta lisävarusteiden korkeaksi kasvavaa hintalappua

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?