Ranskalaisautojen maahantuoja ei ujostele: Markkinaosuudet ihan uusiksi! - Autot - Ilta-Sanomat

Ranskalaisautojen maahantuoja ei ujostele: Markkinaosuudet ihan uusiksi!

Peugeot 3008 sai aiemmin tänä vuonna Vuoden auto Euroopassa 2017 -tittelin. Valinnan tekivät eurooppalaiset autotoimittajat.

Julkaistu: 9.9.2017 16:55

Ranskalaiset automerkit Peugeot ja Citroën ovat lähdössä tosissaan muuttamaan markkina-asemiaan.

Autojen maahantuoja Auto-Bon on ilmoittanut kasvattavansa huimasti markkinaosuuttaan. Henkilöautoissa sen tavoite on kohota 2,9 prosentista 8,5 prosenttiin.

Autojen menekkiä vauhdittaakseen Peugeot ja Citroën tulevat myyntiin Autoverkkokauppaan. Sen lisäksi Helsingissä Herttoniemeen avataan lokakuun aikana Peugeot’n ja Citroënin myymälä.

– Uusi konseptimyymälä on meille ainutlaatuinen mahdollisuus. Samalla uskon verkkokaupan olevan merkittävästi läsnä autoalan tulevaisuudessa, Auto-Bon Oy:n toimitusjohtaja Markus Vuolle sanoo.

Auto-Bon intoilee uudesta myymälästään kuvailemalla sitä eksklusiiviseksi. Myymälästä palvellaan molempien merkkien henkilöauto- ja tavara-autoasiakkaita, tavara-autojen saadessa myymälään myös oman tilansa. Saman katon alta löytyvät myös merkkihuolto- sekä varaosapalvelut.

Netissä toimivaan verkkokauppaan Citroën ja Peugeot tulevat loppuvuoden aikana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?