Miksi robottiauto voi tarvita myös korvia? - Autot - Ilta-Sanomat

Miksi robottiauto voi tarvita myös korvia?

Waymo opettelee kuuntelemaan.

Julkaistu: 5.9.2017 19:50

Kuuleeko robottiauto esimerkiksi hälytysajossa olevaa ambulanssia?

Autotien artikkelissa pohditaan tätä.

Robottiautoista puhuttaessa käsitellään usein lähinnä niiden tapaa kohdata ympäröivä maailma kameroiden ja erilaisten tutkien avustuksella. Niiden tuottama tieto jättää kumminkin paljon toivomisen varaa, sillä esimerkiksi lähestyvät hälytysajoneuvot eivät juuri erotu muista ympäristön ajoneuvoista pelkästä tutkakuvasta.

Kun ihminen kuulee takaa lähestyvän ujelluksen, seuraa ihmisen stereokuulosta välittömästi tietoa äänilähteen suunnasta ja etäisyydestä. Mikäli robottiautoista pyritään saamaan täysin automaattisia, on niille kyettävä tuottamaan sama taito joillain keinoin.

Wiredin artikkelissa aiheesta kerrotaan Googlen robottiautoprojektin Waymon testaavan äänisensoreiden toimintaa Phoenixin alueella Yhdysvalloissa.Waymolla ollaan varmoja, etteivät ihmisaivojen kyvyt ole saavuttamattomissa.

Autotie.fi -palvelun tuottaa Netwheels Oy, joka on Sanoma Media Finland Oy:n ja autoalan yhdessä omistama IT-palvelutalo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?