Puolalaiskaupunki yllätti Tom Hanksin ja lähetti hänelle mieluisan lahjan

Eteläisessä Puolassa sijaitsevan kaupungin asukkaat keräsivät 2 000 euroa ja hankkivat amerikkalaisnäyttelijälle lahjan.

Näin juhlistettiin lahjan julkituloa.

Viime vuonna Budapestissa vieraillut näyttelijä Tom Hanks julkaisi kuvia itsestään Fiat 126:n vieressä. Hanks ilmaisi kuvien yhteydessä ihastuksensa autoa kohtaan.

Bielsko-Bialan asukkaat kirjoittivat terveisensä Tom Hanksille.

Oma Fiat Tom Hanksille -kampanja huipentui auton paljastamiseen Puolan eteläosassa sijaitsevassa Bielso-Bialassa.

Mitä tekivät ihmiset puolalaisessa Bielsko-Bialan kaupungissa, jossa valmistettiin aikoinaan Fiat 126:n puolalaista versiota, Polski Fiat 126p (FSM 126p) -mallia?

He organisoivat keräyksen teemalla Bielsko-Biala Tom Hanksin hyväksi ja hankkivat hänelle lahjaksi ikioman Fiatin. Noin 2 000 euroa maksaneen auton ostamisen ja kunnostamisen rahoitti puolalainen liikemies ja mönkijäralleissa kilpaileva Rafal Sonik. Rahasumma päätyi lopulta Bielsko-Bialan lastensairaalan hyväksi.

Fiat 126:n lisenssillä valmistetun version valmistaminen päättyi Puolassa vuonna 2000.

Fiat 126 vuodelta 1974 kunnostettiin ja laivattiin Yhdysvaltoihin malliin ihastuneelle Tom Hanksille.

Tältä näyttää mittaristo Hanksin saamassa autossa.

Monika Jaskolska oli yksi hankkeen vetäjistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?