Minne katosivat autoista ikkunamerkit?

Julkaistu:

NOSTALGIA
Auto on ikiaikainen ylpeydenaihe. Ensin ylpeiltiin sillä, että on auto – sitten sillä, että automatkailtiin kauas, vaikkapa Ouluun.
En 50-luvun lapsuudessani ymmärtänyt, että auto oli suomalaisessa perheessä vielä harvinaisuus.

Teimme automatkoja Suomessa ja jopa ulkomailla asti. Hiihtolomareissuilta me lapset saimme anorakkiin ommeltavia Punkaharju- ja Lahti-merkkejä. Ulkomaanmatkalla pantiin paremmaksi: sängyn yläpuolelle kertyi hienoja, nastalla kiinnitettyjä viirejä, ensimmäinen melkein pohjoisnavalta, Haaparannasta asti.

Kun anorakissa luki Lahti ja sängyn päällä Haparanda, olisi luullut turismiasioiden olevan täysin nuorta miestä tyydyttävällä tasolla.

Sitten näin ensimmäisen automatkailumerkin. Se ilmestyi kesällä naapurin Vesan isän talvella ostaman Volkswagenin takasivukkunaan. OULU siinä luki, ja oli jotain värikästä rantamaisemaa vielä lisäksi.

Olipa hieno, ja kaikki näkivät, heti, missä tämä auto oli käynyt! Ei tarvinnut odottaa anorakkitalvea – eikä sängynpäälisviirejäkään kukaan vieras tullut ihailemaan.

– Mummon luona käytiin, ja isä osti tuon merkin kioskilta, Vesa kehaisi. Lisäsi vielä tosi ylpeänä, että hän oli saanut kunnian liimata sen paikoilleen. Tarkka paikka, hän selvitti, jos paperisen merkin täräytti takapuolen liimapinnastaan kerrankin vinoon, niin siihen se rumasti vinkuraan jäi.

Nyt kun huomasin ruveta toisten autojen sivuikkunoita tarkkailemaan, niin monessahan noita hienoja matkailumerkkejä oli, joissain autoissa melkein ikkuna tukossa. Oli Torniot ja Rovaniemet, Stockholmit, Oslot ja Hamburgit.

Eikä meidän merkittömästä autostamme ollenkaan näkynyt, että maailmaa on nähty!

Laskin kaikki muistamani paikkakunnat, joihin olimme huristaneet, ja tulin siihen tulokseen, että merkki ikkunaan per paikka, niin takapenkiltä ei näkisi enää ulos kummaltakaan puolelta. Olisi siinä kavereilla, varsinkin Vesalla, ihmettelemistä.

Kun aikuisilla tuntui kaikkeen olevan jokin aivan käsittämätön syy, arkailin pitkään ennen kuin esitin närkästykseni isälle.

Vastaus oli tyrmäävä: koska auto on firman omistuksessa eikä isän, ei siihen sovi mitään merkkejä liimailla, vaikka kiertäisimme koko maapallon ympäri.

Autoistumisen ja automatkailun kuumina vuosikymmeninä 60- ja 70-luvuilla monen (muun) pikkupojan haave matkailutarroilla umpeen muuratuista auton­ikkunoista toteutui.

Sittemmin eli autoilun arkipäiväistymisen myötä automatkatarroilla ylpeily koki ymmärrettävän konkurssin.

Mutta ottihan se vähän luonnolle, kun Vesan isän Volkkariin sinä samana kesänä ilmestyi vielä Turku, Kuopio ja Kokkola.

Vinkkaa osoitteeseen plus@iltasanomat.fi, mitä tavaraa tai asiaa kaipaat. Me etsimme tarinan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt