Pirkkalalaisen Harrin parkkikuva huvitti – sitten Pasi lähetti kuvan Pirkkalasta: ”Ei meillä Lempäälässä näin”

Julkaistu:

Lempääläläismiehen havainnon mukaan peräti 10 autoa oli jumissa parkkipaikalla Pirkkalassa.
Ilta-Sanomat kirjoitti aiemmin pirkkalalaismiehen Hangon satamassa tekemästä havainnosta. Autot seisoivat parkkipaikalla niin tiiviissä rivissä, ettei keskimmäisillä autoilla ollut metriäkään liikkumavaraa.

Mies ei ollut nähnyt kotipaikkakunnallaan Pirkkalassa vastaavaa.

Lempääläläinen Pasi Huhtala sen sijaan on.


– Kyllä se Pirkkalassakin onnistuu, Huhtala sanoo.

Huhtala havaitsi kesäkuussa tismalleen saman ilmiön Pirkkalassa kuin pirkkalalaismies Hangossa.

Huhtala oli saapumassa Pirkkalan HopLop-seikkailupuiston parkkipaikalle, kun hän päätti parkkeerata autonsa hieman loitommalle muista autoista.

– Uskallan väittää, että parhaimmillaan siinä oli kymmenen auton rivi. Siinä oli 30 autoa ja 10 autoa jumissa.

Kun Huhtala nappasi kuvan, pahin suma oli jo purkautunut. Henkilökunta kuulutti Huhtalan mukaan, että autoja on tultava siirtämään. Väärin parkkeeranneet kiiruhtivat vapauttamaan jumiin jääneet.

Kotonaan naapurikunnassa Lempäälässä Huhtala ei ole nähnyt vastaavaa.

– Ei meillä Lempäälässä näin, Huhtala nauraa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt