– Rajoitettu henkilöauto voisi tarjota rakenteeltaan vankemman vaihtoehdon mopoautoille ja tuoda siten mahdollisuuksia nuorten liikkumiseen, perustelee liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.
– Henkilöauton ajo-oikeus on rajoitettu liikenneturvallisuussyistä 18 vuoden ikään, joten kansallisesti on varmistettava, että liikenneturvallisuustavoitteita ei vaaranneta tekemällä esimerkiksi autojen virityksestä liian helppoa, ministeri Berner sanoo.
Mahdollisen nopeusrajoitusmuutoksen taustalla on mm. EU:n sisämarkkinakomissaari Elżbieta Bieńkowskan vastaus entisen liikenneministerin, nykyisen europarlamentaarikko Merja Kyllösen (vas) kysymykseen siitä, voitaisiinko Suomessa – EU perussäännöstä poiketen – sallia nopeudeltaan rajoitettujen henkilöautojen käyttöönotto.
Kyllönen kysyi komission kantaa asiaan keväällä, hieman sen jälkeen kun Sastamalassa oli sattunut kahden nuoren hengen vaatinut mopoautosurma.
Sisämarkkinakomissaarin vastaus kysymykseen oli myönteinen, sillä EU-sääntöjen mukaan jäsenvaltiot voivat lain mukaan rajoittaa ajoneuvojen nopeutta myös kansallisesti.
Kyllösen ohella nopeusrajoitettuja henkilöautoja ovat vaatineet Suomen teille myös kymmenet muut poliittiset päättäjät mm. perussuomalaisista, keskustasta ja kokoomuksesta.
Aiemmin Trafi on vastannut, että henkilöautoiksi tyyppihyväksyttyjä ajoneuvoja ei voisi EU-säädösten vuoksi muunnella.
Pyörät lähtivät vihdoin pyörimään myös ministeriössä
Nyt ministeriö selvittää käytännön toteutusvaihtoehtoja yhdessä Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin kanssa ja erityisesti eri vaihtoehtojen vaikutuksia sekä kokonaisuuden käytännön valvontaa.
”Kuten komissaari omassa vastauksessaan on korostanut, on tärkeää että nopeusrajoitus toteutetaan siten, että sitä pystytään käytännössä valvomaan”, LVM mm. toteaa tuoreessa tiedotteessaan.
Ministeriö selvittää rajoitusmuutoksen vaikutuksia myös laajemmin, jotta voidaan varmistua siitä, että mahdollisten muutosten seurauksena liikenneturvallisuus paranee ja ympäristönsuojelusta huolehditaan, eikä muutos johda epätoivottuihin muutoksiin nuorten liikkumisessa.
Ministeri Berner ei esimerkiksi pidä Ruotsin EPA-traktori -mallia parhaana ratkaisuna Suomeen. Tämä johtuu siitä, että Ruotsissa säännökset edellyttävät merkittäviä teknisiä muutoksia ajoneuvoihin ja niiden huippunopeus on rakenteellisesti rajoitettu 30 kilometriin tunnissa.
– Pyrimme löytämään modernin, nuorten liikkumista tukevan ratkaisun käytettäväksi Suomen olosuhteissa, ministeri Berner toteaa.
Käytännössä kyseisissä autoissa voisi olla esimerkiksi etävalvottu elektroninen rajoitin.
Selvitystyön alustavia tuloksia voidaan LVM:n mukaan odottaa noin loppuvuodesta.






