Autot

Autoilijoille tulossa miljoonien tuet! IS selvitti: Tällaisten autojen hankkiminen saattaa muuttua nykyistä edullisemmaksi jo pian

Julkaistu:

Energiatuet
Kevään kehysriihessä päätettiin 25 miljoonan euron tuen myöntämisestä suomalaisen autoilun kehittämiseksi. Selvitimme sitä, millä perustein tuo summa on tarkoitus jakaa ja kenelle.
Pääministeri Juha Sipilän hallituksen kevään kehysriihessä päätettiin, että kaikkiin Energia- ja ilmastostrategian toimenpiteisiin eli muun muassa biopolttoainetukiin, sähkö- ja kaasuautojen myynnin edistämiseen jaetaan yhteensä 25 miljoonaa euroa molemmille hallituskauden jäljellä oleville vuosille, eli vuosille 2018 ja 2019.

Teoriassa tukirahaa on siis jaossa autoilijoille jo aivan lähivuosina enimmillään jopa 50 miljoonaa euroa.

Päätös siitä, miten kyseiset miljoonat jakautuvat eri toimenpiteiden välillä, on kuitenkin tulossa vasta syksyllä. Spekulaatioita tuen jakamisesta kuitenkin liikkuu jo ja etujärjestöilläkin on asiasta vielä sanansa sanottavana.

– Toivomme tietysti, että vähäpäästöisten autojen hankintatukeen saataisiin tuosta summasta mahdollisimman suuri osa, Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio kommentoi tuen jakamista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Raja vielä vetämättä – kannattaako autonhankintaa lykätä syksyn yli?

Energia- ja ilmastostrategiassa esitettiin viime vuoden loppupuolella, että pelkästään sähkö- ja kaasuautoille olisi tullut kyseinen 25 miljoonaa euroa per vuosi. Se oli kuitenkin vain esitys.

Automaahantuojia ja Suomessa autoja valmistavaa teollisuutta edustava Autotuojat ry näkee, että parempi malli löytyisi tarkasta grammarajasta.

– Näkemyksemme mukaan paras olisi, jos toteutus olisi tekniikkaneutraali, jolloin vähäpäästöisyyden rajaksi voitaisiin määritellä esimerkiksi 50 hiilidioksidigrammaa per kilometri, Kallio jatkaa.

Kallion mukaan yhtälöön voisi mahdollisesti liittää myös romutuspalkkion.

Käytännössä kyseiseen viidenkymmenen gramman rajaan yltää hyvin harva nykyauto.

Tukimuotojen osalta kyseeseen voisivat siis Autotuojien esitykseen perustuen tulla lähinnä täyssähköautot ja jotkin pistokehybridimallit. Toisaalta määrääväksi rajaksi voi muodostua aivan hyvin jotain muutakin.

Niin tai näin, syksyn budjettiriihen ratkaisu on autonostajalle ainakin jossain määrin merkityksellinen – varsinkin siinä tapauksessa, jos kiikarissa on hyvin vähän päästävä tuliterä kulkupeli kuten esimerkiksi ladattava hybridi tai biokaasuauto.

Epävarmuutta on joka tapauksessa taas kerran ilmassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt