Valtiovarainministeriön hallitusneuvos Merja Sandell kertoo asiasta ensimmäisenä uutisoineelle kahdeksan alueellisen sanomalehden yhteistoimitus Uutissuomalaiselle, että maksujen käyttöönottoa aletaan nyt käydä läpi liikenne- ja viestintäministeriön kanssa.
– Katsomme yhdessä, miten edetään. Selvitettävää on paljon. Aikataulua ei ymmärtääkseni ole lyöty lukkoon, Sandell sanoo mm. sanomalehti Keskisuomalaisessa.
Selvitettävien seikkojen joukkoon kuuluvat Uutissuomalaisen mukaan yhä muun muassa painorajat.
Epäselvää on, koskisivatko maksut peräti kaikkia kuorma- ja linja-autoiksi rekisteröityjä ajoneuvoja vai vedettäisiinkö raja esimerkiksi 12 tonniin.
Osa EU-maista perii raskaan liikenteen tienkäyttömaksuja jo 3,5 tonnin kokonaispainosta alkaen, eli tiemaksut koskevat näissä tapauksissa myös kuorma-autoiksi rekisteröityjä pakettiautoluokan ajoneuvoja.
Suomi on eräitä Euroopan viimeisiä maita, joissa ei ole käytössä vielä minkäänlaisia tienkäyttömaksuja.