Onko hallussasi vanha Datsun? Näin paljon siitä voitaisiin nyt maksaa

Julkaistu:

DATSUN
Datsunin vanhat Z-sarjan urheiluautot ovat muuttumassa kansainvälisesti halutuksi kauppatavaraksi.
Datsun oli aikoinaan Suomessa hyvin suosittu japanilainen automerkki, ja sen suosio on edelleen jatkunut vahvana Nissan-merkin alla.

Yksi 1970-luvun sävähdyttävimmistä Datsuneista oli 240Z-urheiluauto, jonka valmistus alkoi jo vuonna 1969.

Kaksipaikkaisessa pikkusportissa oli 2,4-litrainen suora kuutosmoottori, jonka 151 hevosvoimaa liikuttivat vain hieman reilun tonnin painoista autoa kohtuullisen ripeästi.


Autosta muodostui nopeasti hitti, jota seurasivat vielä 260Z- ja 280Z-mallit.

Ensimmäisen sukupolven Datsun 240Z-malleja on Suomessakin jonkin verran myytävänä; osa hyväkuntoisina, osa ajan hampaan jo nakertamana.

Pyyntihinnat pysyvät kuitenkin edelleen kohtuullisina.

Hinnat nousussa

Techno Classica Essenissä on ollut myytävänä useita 240Z-yksilöitä.

Uutena trendinä on havaittavissa, että nyt myös japanilaisten klassikoiden hinnat ovat kohoamassa, ja kysyntä piristymään päin.

Tavanomaisessa, kohtuullisessa käyttökunnossa olevasta 240Z:sta (vuosimalli 1973) pyydetään tavanomaisesti ainakin 20 000 euroa.


Samanlaisen näyttelykuntoisen yksilön pyyntihinta oli Essenissä peräti 43 000 euroa.

Saksassa kauppa tavallisesti myös käy näillä hinnoin, eikä pyyntihinnoista tarvitse tinkiä.

Suomessa tämän hintaluokan Datsuneiden markkinat ovat hyvin rajalliset, elleivät olemattomat. Jos omistaa hyväkuntoisen 240Z-Datsunin, on auton myyminen ulkomaille harkitsemisen arvoinen ajatus.

Ilta-Sanomat raportoi Techno Classica Essen 2017 -tapahtumasta, jossa on parhaimmillaan esillä lähes 3 000 harrasteajoneuvoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt