Moottoriteiden tulevaisuudesta kertova uusi dokumentti julkaistu – kymmenet tuhannet autot poistettu teiltä, tilalla tyhjä katu ja kaksi jalankulkijaa

Helsingin kaupungin julkaisema tuore esite summaa sitä, mitä ja mihin Suomen pääkaupungissa aiotaan tulevaisuudessa rakentaa.

Kaupunkibulevardeja ajetaan päätöksenteossa kuvilla, joiden suhde todellisuuteen on vähintäänkin kyseenalainen. Kuva ns. elävästä elämästä eli Helsingin Länsiväylään liittyviä liikennemääriä tositilanteessa. Epäselvää on, mihin pelkästään nykyiset automäärät aiotaan moottoritiemäisten sisääntuloväylien purkamisvaihtoehdossa lopulta ohjata.

3.4.2017 11:11

Liikenteen osalta uusi esite kertoo parin sivun verran siitä, kuinka nykyiset moottoritiemäiset liikenneväylät aiotaan muuttaa Kehä 1:n sisä- ja osittain myös ulkopuolella ns. kaupunkibulevardeiksi eli kaduiksi.

”Bulevardisointi muuttaa nykyisten moottoritiemäisten väylien luonnetta. Ne muuttuvat nopeaa autoliikennettä välittävästä väylästä eri liikennemuotoja palveleviksi kaduiksi”, esite summaa.

Käytännössä nykyiset 2+2 -kaistaiset väylät aiotaan kaventaa ja niiden reunat rakentaa täyteen taloja. Oleellista suunnitelmissa on mm. nykyisten eritasoliittymien purkaminen, ilmeisesti lähinnä vain muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Moottoriteiden liittymät vievät tilaa. Liittymät purkamalla metrejä kyllä vapautuu, mutta samalla autoliikenteen sujuvuus ja matkanopeudet kärsivät.

Aiemmasta kavennetuilta ja osin runsaastikin nipistetyiltä väyliltä aiotaan varata tilaa erityisesti pyöräilylle, kävelylle ja raitioteille.

Havainnekuvissa suuria puutteita

Esitteessä on aiheesta myös havainnekuvia, jotka ovat tosin suuressa ristiriidassa ainakin nykytilanteen - käytännössä esimerkiksi sääolojen ja liikennemäärien - kanssa.

Esimerkkinä väylällä, jossa nyt kulkee kymmeniä tuhansia autoja vuorokaudessa, ajaa sivun 13 tietokonekuvassa vain kaksi(!) autoa. Dokumentin kaikissa liikenteen tulevaisuutta maalailevissa kuvissa on lisäksi jo tutuksi tulleeseen tapaan kesä, eikä pysäköityinäkään ole kuin muutama ajoneuvo.

Lumi ja pakkanen (kuvassa) eivät juuri kuulu Helsingin kaupunkisuunnitteluviranomaisten havainnekuviin.

Tämä kaikki ei luvalla sanoen vaikuta kovin realistiselta, varsinkin kun mitkään liikennemääräennusteet eivät tue mielikuvaa autoilun käytännössä täydellisestä häviämisestä.

Matka-ajat pitenevät, väyliä aiotaan pätkiä tasoristeyksillä

Matka-aikojen pidentymisestä kertoo muun muassa se, että kaduiksi alennettujen moottoriteiden nopeusrajoituksia (esim Länsiväylällä nykyään 80 km/h) aiotaan esitteen mukaan tiputtaa kaduille sopivaan tasoon. Uusia bulevardeja suunnitellaan pätkittäväksi myös tasoristeyksillä.

”Pikaraitiotielinjoille sekä pyöräilybaanoille pitää tarjota sujuva risteäminen kaupunkibulevardien kanssa”, esite kertoo.

Henkilöautoja ei aiota esitteen mukaan varsinaisesti häätää.

Kuvassa Helsingin vilkkaimpiin kuuluva pyörätie eli ns. Baana. Kuvaushetkellä kyseisellä osuudella ei juuri ollut käyttäjiä.

Totuus lienee kuitenkin toinen, sillä kaupungin budjetista kustannetun esitteen mukaan ”bulevardisointi edellyttää investointeja joukkoliikenteeseen sekä keinoja lisätä kävelyn ja pyöräilyn suosiota. Niiden tulee olla aitoja vaihtoehtoja kaupungissa liikkumiselle”.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?