Useat viranomaiset ovat Poliisin medialle lähettämän koontiviestin mukaan tarkastelleet viime vuosien mittaan automaattisen liikennevalvonnan ilmoittamisen laillisuutta.
Valvonnassa ja siitä tiedottamisesta ei kuitenkaan ole Poliisihallituksen mukaan havaittu moitittavaa.
Asia liityy erityisesti Helsingin käräjäoikeuden 16.1.2017 päivättyyn päätökseen, jonka perusteluissa todetaan, että poliisilain sanamuotoisen tulkinnan mukaan liikuteltavasta automaattivalvonnasta tulisi ilmoittaa ennakolta.
Käräjäoikeuden näkemys liikuteltavan automaattivalvonnan ennakolta ilmoittamisesta poikkeaa kuitenkin poliisin, tietosuojavaltuutetun, valtakunnansyytäjän ja eduskunnan oikeusasiamiehen tulkinnoista, Poliisi ilmoittaa.
Esimerkiksi tietosuojavaltuutettu on antanut 17.3.2010 lausunnon, jossa todetaan, ettei automaattinen nopeusvalvonta kuulu poliisilain teknisen valvonnan piiriin, jolloin siitä ei myöskään tarvitse ennakolta ilmoittaa koska kameraa käytetään yleensä todistusaineiston hankkimiseen jo tapahtuneesta liikennerikoksesta.
Lisäksi valtakunnansyyttäjänvirasto on tehnyt 31.5.2012 päätöksen olla käynnistämättä esitutkintaa asiassa poliisimiestä vastaan, kun oli esitetty väite, että poliisi toimisi laittomasti kun liikuteltavalla kalustolla suoritetusta automaattisesta liikenteenvalvonnasta ei ilmoiteta ennakolta. Perustelu tässä on yhteinen tietosuojavaltuutetun lausunnon kanssa.
Myös eduskunnan oikeusasiamiehelle on nykyisen poliisilain voimassa ollessa 1.12.2016 kanneltu siitä, ettei poliisi ilmoita ennakolta liikuteltavasta automaattisesta liikenteenvalvonnasta. Eduskunnan oikeusasiamieskin toteaa vastauksessaan (21.12.2016), ettei asiassa ole aihetta ryhtyä toimenpiteisiin.