Malmin lentokenttä voitaisiin vaihtaa Helsingin moottoriteihin? Hintahaarukka 30 miljoonasta miljardiin euroon!

Malmin lentokenttäalueen kohtalon käsitteleminen eduskunnassa on nostanut esiin kysymykset lunastushinnasta ja vaihtokaupoista.

24.2.2017 11:30

Kansalaisaloitetta ajaneen Lex Malmi -liikkeen koostamien dokumenttien mukaan alue voitaisiin ainakin teoriassa vaihtaa esimerkiksi kaupunkibulevardien maapohjaan niiltä osin, kun kyseiset tiealueet ovat valtion omistuksessa.

Yleiskaavaselostuksessa todetaan, että kaupunkibulevardeiksi voidaan muuttaa kaikki Helsingin sisääntuloväylät Kehä I:n sisäpuolella sekä Länsiväylä, Turunväylä, Vihdintie ja Itäväylä kaupungin rajalle saakka. Osa väylistä on virallisesti moottoriteitä, osa vain moottoritiemäisiä. Kuva Kehä II:lta.

Mikäli valtio päättää lunastaa Malmin lentoaseman 138 hehtaarin tulee valtion joka tapauksessa antaa maat omistavalle Helsingin kaupungille korvausta lunastuslain mukaisesti (603/1977).

Euroissa mitattava lunastushinta riippuu kuitenkin siitä, arvostetaanko maa-alue lentokenttäalueena vai kaavoitettuna tonttimaana.

Lisäksi lunastushintaan vaikuttavat valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden asettamat rajoitukset (RKY 2009) eli käytännössä suojelukysymykset sekä maa-alueen arvioitu osin hyvinkin heikko soveltuvuus rakennusmaaksi.

Hintahaarukkaa 30 miljoonasta eurosta miljardiin saakka

Voimassa olevaan kaavaan pohjautuen lunastettavan maa-alueen hinta olisi Lex Malmi -kansalaisaloitetta ajaneiden aktiivien mukaan noin 30 miljoonaa euroa. Tämä hinta-arvio pohjautuu Helsingin kaupungin lentokenttäalueella viime aikoina tekemiin kauppoihin.

Esimerkkinä matalammista summista käy myös vuonna 2015 Finavialle maksettu korvaus Lappeenrannan lentokentän 170 hehtaarin maa-alueesta ja kiinteistöistä – yhteensä 800 000 euroa.

Iso osa kaupunkibulevardeiksi kaavailluista väylistä on valtion omistuksessa. Kyseiset, Helsingin kaupungin havittelemat maat voitaisiin periaatteessa vaihtaa vaikkapa Malmin lentokenttään.

Toista ääripäätä edustavat mm. vihreiden poliitikkojen pöytään lyömät luvut, joiden lähtökohtana ovat alueelle suunnitellut 1,2 miljoonaa kerrosneliömetriä rakentamista.

Kun tämä nämä alueen kaavaluonnoksiin piirretyt neliöt kerrotaan asuntotonttien hintahaitarista (450–2500 euroa per kerrosneliömetri) napatulla satunnaisluvulla, päästäänkin sitten toiseen ääripäähän eli haarukkaan puoli miljardia – miljardi euroa.

Lain mukaan lunastus ei kuitenkaan ole ehdoton, sillä asiasta voidaan sopia myös hyvitys. Lisäksi jos Helsinki ei halua neuvotella, voi valtio lunastaa maat ja määritellä maksettavan korvauksen myös itse.

Havinnekuva kaupunkibulevardista, eli entisestä moottoritiemäisestä alueesta asuinrakentamiseen muutettuna.

Rahallisen korvauksen lisäksi valtio voi toteuttaa lunastuksen maa-alueiden vaihtona. Vuoden 2010 tietojen mukaan valtio omistaa 6,5 prosenttia Helsingin pinta-alasta yhteensä 101 eri kohteessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?