Hallitus ryhtyy jakamaan miljoonia euroja sähköautojen latauspisteiden asentamiseen – päätös voimassa alkaen heti

Hallitus on aloittanut sähköautojen julkisten latauspisteiden rakentamistuen jakamisen. Tukea aiotaan antaa vuosina 2017-2019 yhteensä 4,7 miljoonalla eurolla.

31.1.2017 11:18

Hallituksen tavoitteena on sysätä päätöksellä liikkeelle yhteensä noin 15 miljoonan euron investoinnit julkiseen lataukseen ja samalla kolminkertaistaa nykyinen julkinen latausverkosto kahden vuoden kuluessa.

Käytännössä tavoitteena on vähintään 800 julkista latausjärjestelmää, joista ainakin 200 olisi niin sanottuja pikalatausjärjestelmiä.

Latausjärjestelmiin suunnattu energiainvestointituki on suunnattu yrityksille, ”jotka asentavat julkisia latauspisteitä julkiselle tai yksityiselle alueelle kaikkiensähköautoilijoiden syrjimättömään käyttöön osana julkista latausverkostoa”.

Puolet tukibudjetista on ensisijaistettu pikalatausjärjestelmille, joita toivotaan lisää erityisesti päätieverkolle. Pikalatausjärjestelmien osalta tukiprosentti on 35. Normaalien latauspisteiden tukiprosentti on 30. Tuen koordinaattorina toimii Eera Oy.

Tuki myönnetään vain ns. älykkäille latausjärjestelmille, eli sellaisille jotka sisältävät tietoliikenneyhteyden ajoneuvon ja latauslaitteen välillä sekä tietoliikenneyhteyden latauslaitteen ja latauspalveluntuottajan välillä. Tämä mahdollistaa lataustapahtuman reaaliaikaisen ohjauksen ja mittauksen sekä lataustehon porrastetun ylös- ja alassäädön kesken lataustapahtuman ilman, että lataustapahtuma katkeaa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?