– Valtaosa suomalaisista on parantanut ajotapojaan viime vuosina, joten siitä iso kiitos. Aina löytyy kuitenkin niitä, jotka eivät tahdo mieltää liikennepelin henkeä, Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen liikennesektorilla työskentelevä ylikonstaapeli Olavi Palmumäki aloittaa laitoksen Facebook-sivuilla.
Palmumäen mukaan suomalaisessa liikenteessä näkyy ”periksi ei anneta” -mentaliteetti – valitettavan usein minäminä-asenteella maustettuna.
– Moottoritiellä sata mittarissa ja naapurin auto puskee hanurietäisyydellä. Painanko kaasua, vai mitä? Onneksi kaveri ymmärtää laittaa vilkun päälle ja kiiruhtaa ohi kuin tikkatuulispää. Radiossa soi Juha Tapion Ohikiitävää, Palmumäki kuvailee ja jatkaa:
– Kiireiset ensin, ajattelen - hyvällä musiikilla on ihmeellinen vaikutus.
– Menee kuitenkin vain hetki ja tunnelma tiivistyy. Hetki sitten lentoon lähtenyt hanuristi on rauhoittunut ja kaasujalka tasaantunut siinä määrin, että nyt kökitään tientukkeena juuri ohitetun edessä ja takana ajava autoilija laitetaan tulikokeeseen. Ohittaisko vai eikö ohittais – kas siinä pulma?
Toinen suomalainen liikennepeluri on Palmumäen mukaan kiintiöohittaja, joka tulee hitaasti mutta varmasti ohitettavan viereen ja naama peruslukemilla suorittaa päivän ensimmäistä turhaa ohitustaan. Kiintiöohittaja jää köröttelemään ohituskaistalle maanomistajan oikeudella, ajaen ehkä kilometrin lujempaa kuin ohitettava.
– Onnistuneen ohituksen hekumassa kuljettajan tilannetaju katoaa ja hän unohtaa palata alkulähteilleen tulpaten ohituskaistan. Seurauksena takaa tuleva liikennevirta ja sen tuoma peräänajoriski. Kun tulppaan aiheuttaa riittävästi painetta, kokemuksen mukaan jossain kohtaa kuuluu poks ja tuolloin ei ole kyse juhlavuoden kuohuvista. Tällöin herää kysymys, mikä olikaan ohitusten perimmäinen tarkoitus?
Sellainenkin tilanne, jossa ohitettavan kaasujalka herää ohitettaessa henkiin, on Palmumäelle kovin tuttu.
– Kiihdyttämällä kiusanteko, kilpailusirkus, on valmis. Siinä eivät kimittelyt auta. Kiusanteko pois – olemmehan suomalaisia. Toivotaan, että tällaisiin tilanteisiin ei tarvitse mennä ja ettei poliisin tarvitse tulla selvitysmiehen rooliin.
Edes kevyt liikenne ei saa liikennettä päivätyökseen seuraavalta poliisilta puhtaita papereita. Jalankulkijat ovat usein kovin varomattomia, eivätkä pyöräilijätkään kunnioita riittävästi heikompiaan.
– Pyöräilijöiden on myös hyvä muistaa, ettei suojatielle voi ajaa surutta ja sata lasissa. Näitäkin uskalikkoja näkee ja väliin kyllä hirvittää. Joskus se hyvä tuurikin loppuu.
Ratkaisuksi Palmumäki esittää asenteiden hiomista ja muiden huomioimista.
– Suomalaisuus on rohkeutta mutta ei uhkarohkeutta tai hullunrohkeutta. Muistetaan siis omat velvollisuudet ja oikeudet liikenteessä. Tähän soppaan kun lisätään sopivasti vastavuoroisuutta ja toisten huomiointia niin hyvä tulee.
