Autot

Peugeot 3008 on onnistunut katumaasturi – eikä syyttä jonota palkintoa

Julkaistu:

Peugeot
Peugeotin uusi 3008 on onnistunut katumaasturi.
Auton keulalla komeilee itsevarman järkähtämättömästi kookas leijona-logo, ja koko etumaski jäljittelee leveää leijonan hymyä. Hieman rehentelevää, mutta kyseessä on siis Peugeot – uusi 3008.

Tällä kertaa Peugeotilla on tosin syytäkin leveään hymyyn, sillä uutuus on jo raivannut tiensä tavoitellusta eurooppalaisesta Car of the Year 2017 -tittelistä kisaavien seitsemän parhaan ehdokkaan joukkoon. Tuolle listalle ei pääse ansioitta.

Uusi 3008 oli Suomessakin ehdolla täkäläisessä Vuoden Auto -kisassa, mutta hyvienkin ranskalaisautojen on tunnetusti meillä vaikea menestyä. Suomessa saman oloinen, upouusi Seat Ateca oli napata koko potin Volvo V90:n nenän edestä, mutta jäi lopulta niukin naukin kakkoseksi. Koko Euroopan kisassa Ateca ei päässyt edes mainitulle ”lyhytlistalle”, 3008 siinä onnistui.


Edeltävä 3008 eli seitsemisen vuotta. Se oli enemmänkin tila-auto, jollaiset ovat viime vuosina saaneet yhä enemmän väistyä kompaktien katumaasturien tieltä. Siksi myös uusi 3008 on selkeästi katumaasturi. Ulkomuotoon on panostettu, 3008 on raikkaan näköinen ulospäin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tämä on vahvuus, sillä muotoilun yleinen nykytrendi on onneksi tällä hetkellä kohti rohkeampaa, erottuvampaa ilmeikkyyttä. Karismaattisten muotojen lisäksi uudessa 3008:ssa on kolme selkeää vahvuusaluetta: toimiva voimalinja, viihtyisä matkustamo ja tasapainoiset ajo-ominaisuudet.

Koeajoyksilömme oli korkeimman Allure-varustetason auto, jonka moottorina toimi jo useassa muussa mallissa erinomaiseksi pikkupuurtajaksi osoittautunut 1,2-litran ”ihmemoottori”, 130 hevosvoiman turboahdettu kolmesylinterinen PureTech-bensiini. Vaihteistona palveli kuusiportainen manuaali. Yhdistelmä on miellyttävän nöyrä, sillä terveen tehonsa lisäksi tämä moottoripienokainen tarjoaa 230 newtonmetrin väännön, minkä ansiosta liikkuminen tuntuu varsin vaivattomalta.


On suorastaan hämmästyttävää, kuinka tämä pieni kattila – padaksi sitä ei tohdi kutsua – jaksaa vääntää jo aivan tyhjäkäynnin yläpuolelta ylöspäin. Vaihteiston käyttäminen sujuu näpäkästi ilman takerteluja.

Suositun 130-heppaisen PuteTech-bensiinin lisäksi 3008:aan voi valita neljä eritehoista BlueHDi-dieseliä (100, 120, 150 tai GT-version 180 hevosvoimaa) tai 165 pollen e-THP-bensiinin. Automaattivaihteiston saa lähes kaikkien pariksi keskimäärin parilla tuhannella lisäeurolla.

Peugeot on panostanut 3008:n sisustuksen designiin. Perustan muodostaa jo aiemmin esitelty i-Cockpit –ohjaamo, jossa ohjauspyörä on laskettu alas ja mittaristoa tarkkaillaan sen kehän yläpuolelta.

Briteissä 3008:n i-Cockpit on ehditty palkitakin vuosittaisella teknologiapalkinnolla. Ohjaamoa kiitettiin erityisesti sen kyvystä tuoda tuorein ajoneuvoteknologia kirjaimellisesti kuljettajan sormenpäihin saakka. 3008:ssa on myös hyvin tilaa edessä, ja Allureen valitut verhoilumateriaalit näyttivät silmään, sekä tuntuivat käteen tyylikkäiltä. Myös 3008:n tavaratila on kunnon kokoinen, mutta takapenkkitiloilta voisi toivoa hieman enemmän annettavaa. Markkinoilla on lyhyempiäkin autoja, joissa on paremmat takajalkatilat.

Pientä ohjauspyörää on kätevä pyöritellä. Matkustamossa on hiljainen äänimaailma. Kaupunkiajossa autosta on kohtalaisen hyvä näkyvyys ulos, ja pikkupyörittely tuntuu jopa hauskalta. Liukkaalla kelillä etuvetoinen 3008 aliohjautuu selkeästi, ennen kuin ajonvakautus oikaisee keulan oikeaan menosuuntaan. Pidemmillä siivuilla 3008 etenee mielellään, mutta tasanopeussäädin ei osaa alamäissä jarruttaa, jolloin vauhti alkaa kasvaa. Aktiivisen tasanopeussäätimen lisähinta on järkevästi vain 450 euroa, tosin sen saa vain kolmen automaattivaihteiston yhteyteen.

Pienen miinuksen 3008 saa jousituksestaan, joka on tasaisilla pinnoilla pätevä, mutta tuntee herkästi pienetkin epätasaisuudet ajoalustalla. Lisäksi jousituksen kantavuus saavuttaa nopeasti äärirajansa.

 

Onnistunut uudistus suosittuun luokkaan.

Hintaisekseen 3008 on laadukkaan tuntuinen, etenkin Allure-tasolla. Alemmat varustelutasot ovat Access ja Active. Ainokaisen GT-huippumallin hinta lipsahtaa jo lähes 41 000 euroon. Perusvarustelu on kunnossa, mutta keskimmäinen Access-taso valikoitunee suosituimmaksi. Hyppäykset tasosta ylempään maksavat noin 2 500–2 000 euroa. Kuten tiukalla kilpakumppanilla Seat Atecalla, yleishinnoittelu on 3008:n vahvuus.


Peugeot 3008 on onnistunut uudistus suosittuun luokkaan. On mielenkiintoista nähdä, kuinka korkealle se arvotetaan Vuoden Auto Euroopassa -kisassa, kun tulokset selviävät Geneven autonäyttelyssä maaliskuun alussa. Neljästi aiemmin Peugeot on kisan voittanut, viimeksi 308-mallillaan kolme vuotta sitten.

Peugeot 3008 PureTech 130 Allure M/T

Moottori R3, 1 199 cm³, turbo, 96 kW (130 hv)/5 500 r/min, 230 Nm/1 750 r/min Suorituskyky 0 – 100 km/h 10,6 s, huippunopeus 188 km/h Kulutus 5,0 l/100 km 95E10 CO2-päästöt 115 g/km Voimansiirto M6, etuveto Mitat p 4 447, l 1 841, k 1 624 mm, akseliväli 2 676 mm, omamassa 1 446 kg, tavaratila 520–591–1 670 l, tankki 53 l Hinta 29 195 euroa

Kiitämme

Sujuvaa voimalinjaa

Sisätilojen designia

Moitimme

Pintaherkkää jousitusta

Näkyvyyttä taakse

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt