Katso listaus: Näin nykyinen hallitus ja oppositio maalailivat autoveron poistosta vaalien alla vuonna 2015 – ”paikannukseen perustuvat...” - Autot - Ilta-Sanomat

Katso listaus: Näin nykyinen hallitus ja oppositio maalailivat autoveron poistosta vaalien alla vuonna 2015 – ”paikannukseen perustuvat...”

Autoliiton äänenkannattaja Moottori-lehti kysyi toissa maaliskuussa suurimpien puolueiden näkemyksiä tieliikenteen veroista.

Keskustan Juha Sipilästä tuli kyseisten vaalien jälkeen pääministeri.­

20.1.2017 16:04

Tuolloin, eli eduskuntavaaleja odotellessa, kaikki sittemmin hallitukseen päätyneet puolueet olivat yhtä mieltä vähintäänkin autoveron jonkinlaisesta laskemisesta.

Samaisissa vaaleissa eduskuntaan ja aina liikenneministeriksi nousseen Anne Bernerin (kesk) tuoreen liikenneverkkoesityksen myötä tuttu aihe on nyt kenties ajankohtaisempi kuin koskaan.

Alta voit katsoa, miten puolueet vastastivat edellisten eduskuntavaalien alla Moottori-lehden esittämään kysymykseen siitä, ”mitä tieliikenteen veroista voidaan jatkossa nostaa ja mitä taas laskea”.

Nykyiset hallituspuolueet aakkosjärjestyksessä:

Keskusta: ”Autoveroa voi alentaa, vuotuista ajoneuvoveroa nostaa”.

Kokoomus: ”Autoveroa voidaan laskea, polttoaineveroa ja vuotuista ajoneuvoveroa voidaan nostaa”.

Perussuomalaiset: ”Autovero ja vuotuinen ajoneuvovero tulee poistaa, polttoaineveroa tulee laskea”.

Nykyiset oppositiopuolueet aakkosjärjestyksessä:

Kristillisdemokraatit: ”Autoveroa voidaan vähentää, vuotuista ajoneuvoveroa nostaa”.

RKP: ”Ne ovat samaa kokonaisuutta ja tarvitaan saman verran verotuloja kuin nyt”.

Sosiaalidemokraatit: ”Näitä kaikkia veroja voidaan nostaa tai laskea. Kulutusverojen noustessa autoveron tulisi laskea. Autoveron alentaminen voi saada aikaan autokannan uusiutumista päästöjä vähentävämpään suuntaan”.

Vasemmistoliitto: ”Autoveron on ohjattava nykyistäkin enemmän vähäpäästöisten autojen hankintaan, veron kokonaiskertymää ei ole syytä merkittävästi muuttaa. Polttoaineveron merkittävä nostaminen ei ole enää mahdollista. Pitäisi verottaa mieluummin käyttöä kuin vuotuista omistamista”.

Vihreät: ”Mikäli Suomessa otetaan käyttöön paikannukseen perustuvat tienkäyttömaksut, niillä voidaan korvata ajoneuvovero ja osa polttoaineveroista. ... Nykyisen verotusjärjestelmän puitteissa autoveron porrastamista ilmastopäästöjen mukaan voidaan jyrkentää. Porrastaminen on toteuttava niin, että veron tuotto pysyy vähintään nykyisellä tasolla. Nollapäästöiset autot voitaisiin nykyisen verotusjärjestelmän puitteissa vapauttaa sekä auto- ja ajoneuvoveroista”.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?