Tuoreet autokaupat tehnyt Manu: Sinne meni valtiolle lähes seitsemän tonnia! - Autot - Ilta-Sanomat

Tuoreet autokaupat tehnyt Manu: Sinne meni valtiolle lähes seitsemän tonnia!

–Jos olisin tiennyt, että valtiolla on suunnitelmissa poistaa autovero ja sen myötä menettäisin valtiolle tuhansia euroja, olisin todennäköisesti jättänyt kaupat tekemättä ja yrittänyt sinnitellä vanhan autoni kanssa, Seatin hankkinut Manu Tuppurainen kirjoittaa.

–Jos olisin tiennyt, että valtiolla on suunnitelmissa poistaa autovero ja sen myötä menettäisin valtiolle tuhansia euroja, olisin todennäköisesti jättänyt kaupat tekemättä ja yrittänyt sinnitellä vanhan autoni kanssa, Seatin hankkinut Manu Tuppurainen kirjoittaa.

Julkaistu: 21.1.2017 11:20

”Tein vuoden lopulla kaupat uudesta autosta ja valtio vei minulta juuri seitsemän tuhatta euroa”, kuntosaliyrittäjä ja automies Manu Tuppurainen kirjoittaa.

Suomen kielessä ei ole kirosanoja, jotka eivät nyt tulisi mieleen.

Liikenne- ja viesintäministeri Anne Berner (kesk) ilmoitti, että uusien autojen hankinnan verotusta harkitaan poistettavaksi. Henkilökohtaisesti toivon todella, että tämä esitys ei mene läpi, sillä jos näin käy, valtio on vienyt minulta juuri lähes 7 000 euroa.

Tarkalleen ottaen 6 454,26 euroa, ilmenee viime vuoden loppupuolella tekemästäni uuden auton kauppasopimuksesta.

Hankkimani auton hinta oli siis veroineen 35 613,26 euroa ja siitä autoveroa, jota nyt esitetään poistettavaksi, on tuo lähes 6 500 euroa. Reilun parin kuukauden ikäisen autoni hinnasta tempaistiin siis pois parikymmentä prosenttia; sen arvo on nyt reilusti alle 30 000 euroa.

Suomalaisten autojen keski-ikä on tällä hetkellä noin 11 vuotta. Jos ajatellaan niin, että ajaisin autollani esimerkiksi kymmenen vuotta, tuo arvonalennus jyvitettynä kymmenelle vuodelle eli 120 kuukaudelle ei ole tietenkään kuin kymppejä kuukaudessa, viidellekään vuodelle jyvitettynä kuin reilu 110 euroa kuukaudessa, mutta silti – minulle kuusi ja puoli tonnia on iso raha.

Lisäksi viiden tai kymmenen vuoden kuluttua auton arvo olisi pienempi kuin mitä se olisi nykyisellä voimassa olevalla autoveromallilla. Enkä ole tietenkään yksin asiani kanssa, vuoden lopulla autokauppa kävi kiivaasti, joulukuussakin ensirekisteröitiin yli 8 000 henkilöautoa.

Henkilökohtaisesti toivon todella, että tämä esitys ei mene läpi.

Omasta näkökannastani esitetyt muutokset tekevät minusta vielä suuremmassa osassa maksajan, liikenne- ja viestintäministeriön esityksen mukaan jatkossa maksavat myös ne, ketkä ajavat eniten.

Suomessa, tähän saakka korkean autoverotuksen maassa, auto yleensä ostetaan tarpeeseen – harvassa ovat ne, ketkä ostavat auton tai pari huvikseen.

Itse ajan paljon, noin 40 000 kilometriä vuodessa, ja ostin auton nimenomaan tarpeeseen. Entisellä autollani oli ajettu 200 000 kilometriä. Siihen sai teettää paljon, tuhansien eurojen edestä korjauksia. Jatkuvasti sillä ajaessani mietin, että mitä menee rikki seuraavaksi. Kun varsinkin työn puolesta täytyy ajaa, päätin ostaa uuden auton, jossa on viiden vuoden takuu. Edes yksi stressitekijä poissa kiireisestä elämästä – siis huolettomia kilometrejä uudella autolla.

Kun rahoituksen kuukausieräkään ei juurikaan muuttunut, Bemarin kalliit vakuutukset poistuivat ja pienempi polttoaineenkulutus tuo säästöjä, eikä yllättäviä kuluja tulisi samoin kuin paljon ajetussa käytetyssä autossa, laskin vaihtamalla uuteen saavani autoilusta kiinteämpikuluisempaa kuin aiemmin, mutta melko samalla kuukausierällä. Jos olisin tiennyt, että valtiolla on suunnitelmissa poistaa autovero ja sen myötä menettäisin valtiolle tuhansia euroja, olisin todennäköisesti jättänyt kaupat tekemättä ja yrittänyt sinnitellä vanhan autoni kanssa.

Näyttää uhkaavasti siltä, että minusta tulee tuplaveron maksaja.

Siinä mielessä ajattelin ohi valtion kukkaron, että laskin vaihtaessani uuteen vuosittaisen polttoaineenkulutuksen tuovan myös itselleni satojen eurojen säästön – uusi autoni kuluttaa noin 1,5 litraa dieseliä vähemmän sadalla kilometrillä kuin vanha. Jos LVM:n esitys autojen hankinnanverotuksen poistamisesta toteutuu, samalla toteutuisi myös polttoaineverotuksen keventäminen, mutta ei se tuo takaisin tuota menetettyä kuutta ja puolta tonnia.

Yksi pointti, mikä sai minut myös vaihtamaan auton uuteen, nelivetoiseen yksilöön, oli se, että kyseiseen automalliin tarjottiin täysin nollakuluista rahoitusta – ei siis sivukuluja eikä korkoa. Se onneksi lohduttaa hieman, että kaiken rahan mitä auton kuukausierään laitan, menee suoraan lyhennyksiin, kiitos tästä kädenojennuksesta autokaupalle, sillä sehän rahoituskulut pankille lopulta maksaa.

Polttoaineveron keventämisen näen kokonaisuuden kannalta tärkeänä asiana, mutta sekään ei paljon ajavan kukkarossa tunnu, jos tilalle tulee tienkäyttömaksu. Minusta ja tuhansista muista uuden auton juuri ostaneista tulisi tuplaveron maksajia. Ensin lähes seitsemän tonnia autoveroa valtiolle ja tienkäyttömaksut päälle.

Tein Trafin juuri avaamalla laskurilla laskelman. Se osoittaa, että ajaessani valtion tieverkolla 50 prosenttia ajoistani, säästäisin uudella mallilla nykymalliin verrattuna 250 euroa vuodessa, jos siis ottaisin käyttöön kiinteän maksuperusteen.

Jos taulukko ei näy, katso se tästä:

Voi olla, että ajan vieläkin enemmän valtion teillä, joten kilometriperusteista maksua minun ei kannata ottaa missään tapauksessa käyttöön, sillä maksaisin autoilustani vielä enemmän kuin nykytilanteessa.

Jos ajaisin 50 prosenttia ajoistani valtion teillä, joutuisin ajamaan juuri hankitullani uudella autollani 25 vuotta, että saisin takaisin menettämäni 6 500 euroa. Kilometriperusteisella asiakasmaksuilla säästäisin ainoastaan muutamia euroja vuodessa nykytilanteeseen nähden eli hyötyni olisi käytännössä olematon.

Voi olla, että ajan vieläkin enemmän valtion teillä

Olen aivan vakavissani, kun kysyn, että ajattelivatko arvoisat päättäjämme kompensoida valtiolle juuri maksamani 6 500 autoveron minulle ainoastaan sillä tavalla, että säästän autoilullani Trafin laskurin mukaan noin 250 euroa vuodessa, jos otan käyttöön kiinteän maksuperusteen? Näyttää uhkaavasti siltä, että minusta tulee tuplaveron maksaja.

Sinne meni valtiolle lähes seitsemän tonnia!

Kirjoittaja on entinen Ilta-Sanomien auto- ja liikennetoimittaja.

Tuoreimmat osastosta