Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista - Autot - Ilta-Sanomat

Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

Asiantuntijan mukaan autoveron poistamisen uskotaan uudistavan autokantaa ja siten tuottavan myös merkittäviä ympäristö- ja turvallisuusvaikutuksia.

19.1.2017 9:55

Yle kertoi keskiviikkona, että auton ostaminen halpenee rajusti, sillä Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) esittää, että liikenteen veroja alennetaan 1,6 miljardia euroa.

Selvityksen mukaan auton ostamisen yhteydessä maksettava autovero poistettaisiin kokonaan. Autoveroa kerätään tänä vuonna arviolta 853 miljoonaa euroa.

  • Katso yllä olevalta videolta, miten suomalaiset suhtautuvat uutisoituihin ehdotuksiin.

Toteutuessaan uudistuksen ennakoidaan edistävän autokannan uudistumista. Suomessa autokanta on nyt Euroopan vanhimmasta päästä.

Oheisesta Tieliikenteen tietokeskuksen laatimasta listasta selviää, että suomalaisten suosikkiautojen hinnat voisivat uudistusten myötä laskea jopa tuhansilla euroilla. Viime vuonna tammi–kesäkuussa 50 yleisimmistä ensirekisteröidyistä henkilöautoista laaditun listan julkaisi ensimmäisenä Yle.

Taulukon määrä-sarakkeessa tarkoitetaan tammi–kesäkuussa myytyjen autojen määrää. Päästöt kuvaavat puolestaan hiilidioksidipäästöjä (g/km).

Liikenteen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Tieliikenteen tietokeskuksesta sanoo, että listauksen tiedot on kerätty lokakuussa, mutta autojen verottomat hinnat eivät ole käytännössä muuttuneet sen jälkeen.

– Ainoa muutos, joka on lokakuun jälkeen tapahtunut, on vuoden vaihteessa tullut pieni autoveron alennus, joka alentaa keskivertoauton autoveroa noin 200–300 eurolla. Näin ollen verolliset hinnat ovat tämä vuoden alusta lähtien olleet hieman tässä esitettyjä alemmat.

Kalenoja sanoo, että Tanskan jälkeen Euroopan korkein hankintavero on vääristänyt Suomessa autokannan kehitystä. Hänen mukaansa autokannan uudistuessa sekä ympäristö- että turvallisuusvaikutukset ovat merkittäviä.

– Tämä on hyvin toivottu uudistus. Autoilun verotusta on jo pitkään pyritty suuntaamaan hankinnasta käyttöön, hän sanoo.

Kalenojan mukaan autoalalla on laskettu, ettei ilmastosopimuksen ympäristötavoitteita saavuteta, ellei autokanta Suomessa nuorennu.

– Uudisautohankinta on ollut Suomessa hidasta, ja kun romutusikä on Suomessa yli 20 vuotta, se tarkoittaa, ettei vähäpäästöinen tekniikka, kuten sähköautojen ja biopolttoaineiden käytön kehittyminen yksin riitä, Kalenoja perustelee.

– Vanhojen autojen tilalle tarvitaan uutta, vähäpäästöistä kalustoa ja siinä hinta on yksi merkittävin tekijä.

Ylen tietojen mukaan liikenne- ja viestintäministeriö kaavailee laskevansa osittain myös polttoaineen hiilidioksidipäästöihin perustuvaa veroa noin 200 miljoonalla eurolla.

Liikenne- ja viestintäministeriön ehdotus selvitykseksi liikenneverkon kehittämisestä julkaistaan tänään kello 10.30.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?