IS koeajoi: Volkswagen Amarok on jatkossa aina veekuutonen – näin muhkeat ovat uutuuden vääntöluvut!

VW Amarokin kasvojenkohotuksen suurin uutinen on upouusi kuutoskone.

Kromikirjain ja -numero sen kertovat. Amarokit on nyt varustettu V6-moottorein. Lisäksi kaksioviset versiot on pudotettu Suomen tuontiohjelmasta kokonaan pois.

14.1.2017 11:37

Neljäsylinteristen moottoreiden tiputtaminen kokonaan pois valikoimista ei ole ratkaisu, jota voisi nykypäivänä luonnehtia aivan tavanomaiseksi – varsinkin jos nelikon korvaaja on peräti kaksi sylinteriä lähtökohtaansa suurempi.

Volkswagenin Amarok-osastolla tälläinen valtavirran vastainen päätös on kuitenkin tehty.

Jatkossa avolava-Volkkaria saa siis toisin sanoen vain ja ainoastaan veekuutosella varustettuna, valinnan mukaan joko 204 tai 225-hevosvoimaisena versiona.

Suomeen tuotavien mallien vakioherkkuihin kuuluu myös mekaaninen taka-akselin lukko. Se kytketään tarvittaessa päälle keskikonsolista. Ohjaamoergonomia on ongelmatonta, mutta merkin uusinta tietoviihdettä kuten uusimman sukupolven navigaattoria Amarokiin ei ole (vielä) tarjolla.

Otimme edellä mainituista vaihtoehdoista ajoon sen tykimmän, yksityiskäyttöönkin kivasti sopivan Highline-varustelun kera. Se eroaa edullisemmasta Comfortlinestä enimmäkseen ulkonäköseikkojen sekä muutamien arkea helpottavien mukavuusvarusteiden ja parempien ajovalojen muodossa.

Vaihteistossa ei ollut valinnanvaraa, sillä tehokkain versio on Amarokissa aina automaatti.

Muhkeat 550 newtonmetriä vääntävä uusi kuutoskone tekee Amarokista jos mahdollista aiempaakin paremman työkalun esimerkiksi raskaan perävaunun vetoon. Kaupan päälle koneesta irtoaa myös veekuutoselle tyypillinen vaimea murina.

Neliovisen Amarokin saa joko viisipaikkaisena kaksikäyttöautona tai pienempiveroisena kaksipaikkaisena pakettiautona.

Uusi voimalinja tuntuu muutenkin kuin vain vääntöominaisuuksien osalta toimivan hienosti. Erityismaininnan voi tällä kertaa antaa uudistetulle 8-portaiselle automaatille, jonka toiminnassa ei ole moittimista.

Ja tuttuun tapaan, mitä huonommaksi tie muuttuu, sitä paremmalta Amarok alkaa tuntua. Suoralle asvaltille löytyy toki koko joukko mukavampiakin matkantaittajia, mutta niilläpä ei sitten vedetäkään enää naapuria ojasta ja ajella pitkin maita ja mantuja.

Voimansiirto koostuu uusiutuneesta ZF-momentinmuunninautomaatista sekä Torsen-nelivetojärjestelmästä.

Yllätten auton päästöt eivät muutoksen yhteydessä ole kasvaneet. Näin ollen Amarok V6:n viralliset päästölukemat ja niiden mukanaan tuomat verot ovat vanhalla tutulla tasolla.

Muuten tilava takaistuin on jalkatiloiltaan jopa yllättävän ahdas.

Ikävää viisipaikkaisessa Amarokissa on sen käyttötarkoitus huomioiden oikeastaan vain suomalainen verotus.

Pelkästään se, että autossa on (okei vähän lankkutyyppinen, mutta kuitenkin) takaistuin, maksaa vastaavakoriseen mutta takapenkittömään malliin verrattuna kymppitonnin lisää – nimittäin sen kuuluisan autoveron muodossa.

Nähtäväksi jää, miten tällaisten autojen verokohtelu jatkossa muuttuu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?