Minne katosi Volga? – nopeusmittarikin kuin nykyaikainen hud-näyttö

Julkaistu:

silloin ennen...
Uudenvuodenmuistoista löytyy merkintä, että siitäkin taitaa tulla kuluneeksi puoli vuosisataa, kun Volgalle sanottiin hyvästit.
Kaverini Markku tuli kertomaan isänsä vaihtaneen mustan Volgansa siniseen farmari-Taunukseen.

Taunus 17 M oli hieno, mutta kunnioituksella jokunen ajatus vielä uhrattiin vaihdokille, jossa minäkin elämäni ainoat Volga-kyydit olin saanut.

Kumma: Volgaan ei liittynyt mitään niistä ilkeistä pilkoista, joilla jo pikkupoikina opimme sujuvasti kohtelemaan kaikkia muita itäautoja. Kyllä tiedettiin, millainen säälittävä romu Moskvitsh on, puhumattakaan nyt Wartburgeista, Skodista ja Ifoista!

Volga oli jo oikeiden automiesten auto – ei kai siitä muuten olisi dieselversiona tullut taksimiesten vankkaa suosikkiajokkiakaan.

Markun isän Volga oli sitä ensimmäistä, 1957 markkinoille tullutta M21-korimallia, jossa oli pyöreät lokasuojat ja muutenkin 40-luvun lopun vanhahtava ulkonäkö – ja se upea loikkaava saksanhirvi nokkakoristeena.

Sisätilat olivat valtavat, etupenkkikin oli kolmen hengen sohva, joten kyyditettävien asiat olivat kunnossa.

Auton muusta tekniikasta en mitään ymmärtänytkään, mutta tosi hyvin Volga kulki kuulemma mökkitielläkin, kun oli korkea maavara, ja se lähti käyntiin talvipakkasillakin.


Minusta Volgassa hienointa oli nopeusmittari. Nythän sitä nimitettäisiin hienosti hud-näytöksi: kojelaudan päällä oli nopeusmittarin viisari läpinäkyvässä, sinisessä muovikotelossa! Ei tarvinnut katsetta liikenteestä siirtää, kun näki, että Volga urisee pikitietä jo toistasataa.

Hyvä auto se oli, tuumimme. Emme tietenkään lukeneet vaikkapa Tekniikan Maailmaa, jonka testissä juuri tämän mallin Volga 2,5 litran bensiinimoottorillaan kulutti melkein 13 litraa satasella, oli raskas ohjata, verhoilu oli epämukava, ulos näkyi huonosti, kiihdytys 100 kilometriin vei liki 30 sekuntia – ja rumpujarrut olivat kerrassaan tehottomat.

 

Minusta Volgassa hienointa oli nopeusmittari.

Kaipa Volgan 130 kilometrin huippunopeuskin oli vapaan nopeuden aikana liian vähän.

Ikinä en itse ole Volgan ratissa ollut, mutta ei siitä kyllä mitään moitittavia muistoja jäänyt myöhemmiltä taksireissuiltakaan – paitsi että kauris nokalta hävisi, ilmeisesti turvallisuussyistä.


Tähän neuvostoliittolaisen Gaz-autotehtaan tuotokseen hymistely sitten jääkin. Vuonna 1970 esitelty ”nykyaikainen”, siis tylsä, laatikkomallinen Volga, ei muisteloita meiltä aitovolgalaisilta ansaitse.

Volgan maahantuonti loppui 1983. Jos nostalgia kuitenkin iskee, on huojentavaa huomata, että netistä kauris-Volgaa vielä saa. Vuoden 1962 mallinen, 88 000 ajettu alle kuudella tonnilla!

Vinkkaa osoitteeseen plus@iltasanomat.fi, mitä tavaraa tai asiaa kaipaat. Me etsimme tarinan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt