Tällaisen uudenvuoden toivotuksen saat valtiolta: Polttoaineverotus kiristyy 1.1.2017, uskallatko katsoa kuinka paljon?

Polttoaineverotus kiristyy ensi vuoden alussa. Hallitus esitti veronkorotusta alun perin jo keväällä kehysriihessään, jonka jälkeen verovalmistelussa on hiottu veronkorotuksen yksityiskohtia.

16.12.2016 13:57

Moottoribensiinin ja sitä korvaavien biopolttoaineiden verotaso nousee keskimäärin kolme prosenttia, jonka jälkeen fossiilisen bensiinin polttoainevero on 70,25 senttiä litralta.

Dieselöljyn ja sitä korvaavien biopolttoaineiden verotason nousu on noin viisi prosenttia, ja fossiilisen dieselin polttoainevero on korotuksen jälkeen 53,02 senttiä litralta.

Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan bensiinin ja dieselöljyn runsaan kahden sentin veronkorotus litralta tarkoittaa keskimääräiselle henkilöautoilijalle 30-35 euron lisämenoa vuodessa.

Rikittömän kevyen polttoöljyn osalta verotason nousu on keskimäärin noin seitsemän prosenttia, ja kevyen polttoöljyn polttoainevero on korotuksen jälkeen 22,87 senttiä litralta. Esimerkiksi talossa, jossa lämmitysöljyn vuosikulutus on 2000 litraa, veronkorotus merkitsee noin 35 euron lisäkustannusta vuositasolla.

Moottoreissa ja lämmityksessä käytettävästä nestekaasusta ja bionestekaasusta ryhdyttiin kantamaan valmisteveroa vuoden 2016 alussa. Vero nousee vuoden 2017 alussa ja on sen jälkeen 26,65 senttiä kilolta. Käyttötarkoitus on ratkaisevaa nestekaasun verottamisen kannalta. Esimerkiksi käyttö kotitalouksissa, tilojen lämmityksessä, trukkien ja työkoneiden polttoaineena sekä joissakin teollisuusprosesseissa on verollista.

Arvioitaessa veronkotusten merkitystä autoilijan ja öljylämmittäjän vuosittaiseen kustannukseen täytyy muistaa, että polttonesteiden kuluttajahintoihin vaikuttavat verojen lisäksi useat muuttuvat tekijät kuten öljytuotteiden maailmanmarkkinahinnat, valuuttakurssit ja paikallinen kilpailu.

Lähes kolmen miljardin verotulot

Vuonna 2015 nestemäisistä polttoaineista kerättiin valmisteveroja yhteensä 2,91 miljardia euroa. Määrä muodosti suurimman tuoton tullin kantamissa veroissa. Bensiinin, dieselöljyn ja polttoöljyjen verotusta kiristettiin edellisen kerran vuoden 2015 alussa. Kevyen polttoöljyn verotus nousi myös vuoden 2016 alussa.

– Nestemäisten polttoaineiden verotus on jo ennestään korkealla tasolla, mikä osaltaan heikentää kansalaisten ostovoimaa. Nyt veronkorotuksella kompensoidaan jäätelö- ja makeisveron korotuksen kumoaminen, josta syntyi merkittävä vaje budjettiin. Tässäkin tilanteessa ala painottaa liikenteen polttoaineiden tasapuolisen ja teknologianeutraalin verotuksen tärkeyttä. Kaikkia liikenteessä käytettäviä polttoaineita pitäisi verottaa niiden hiilidioksidipäästöjen ja energiasisällön mukaan, toteaa Öljy- ja biopolttoaineala ry:n toimitusjohtaja Helena Vänskä.

Polttoainevero on kiinteä euromääräinen vero

Polttoainevero muodostuu energiasisältöverosta, hiilidioksidiverosta ja huoltovarmuusmaksusta. Tällä kertaa veronkorotus kohdistuu sekä energiasisältö- että hiilidioksidiverokomponenttiin.

Polttoaineveron määrä määritellään valmisteverolainsäädännössä sentteinä tuotelitraa tai -kiloa kohti ja on siis hinnasta riippumaton. Koska polttoainevero on kiinteä, sen prosentuaalinen osuus kuluttajahinnasta vaihtelee kuluttajahinnan muuttuessa.

Huoltovarmuusmaksu on korvamerkitty veroluonteinen maksu, joka tilitetään huoltovarmuusrahastoon.

Arvonlisävero on 24 prosenttia tuotteen arvonlisäverottomasta hinnasta eli noin 19 prosenttia kuluttajahinnasta. Arvonlisävero maksetaan polttoaineen koko hinnasta eli myös hintaan sisältyvästä valmisteverosta.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?