Lakiin tulossa pian iso muutos – Yle: ”Henkilökohtaisesta ajotyylistä halutaan tehdä peruste kerätä vakuutusmaksua” - Autot - Ilta-Sanomat

Lakiin tulossa pian iso muutos – Yle: ”Henkilökohtaisesta ajotyylistä halutaan tehdä peruste kerätä vakuutusmaksua”

Liikennevakuutusta säätelevä laki muuttuu vuodenvaihteessa, kertoo Yle.

24.10.2016 16:08

Ylen mukaan muun muassa autokohtaiset kiinteät bonukset poistuvat ja tilalle ovat tulossa henkilökohtaiseen vahinkohistoriaan perustuvat maksut.

Uudet maksuperiaatteet perustuisivat alussa pelkästään viranomaisten merkintöihin, mutta jatkossa vakuutusyhtiöt haluaisivat kerätä myös digitaalista tietoa kuljettajan ajotyylistä.

Näin maksuihin vaikuttaisivat esimerkiksi kuljettajan tekemät kiihdytykset, jarrutukset, kaarreajot ja ajokilometrimäärät. Ne rekisteröityvät jo nyt useiden autojen tietokoneisiin.

Digitalisaatio mahdollistaa myös vanhemman autokaluston seurannan

Teknisesti kyseisten suureiden rekisteröiminen on mahdollista myös vanhemmissa autoissa, joko auton omiin järjestelmiin liitetyllä tai tarvittaessa kokonaan itsenäisesti toimivalla seurantalaitteella.

Uusista vakuutuksista yhtiöt eivät vielä hiisku. Esimerkiksi OP suostuu kertomaan vain, että he tuovat "uuden tuotteen markkinoille, mutta emme kerro siitä vielä tässä vaiheessa tarkemmin". Myöskään IF ja Fennia eivät vielä paljasta suunnitelmiaan, Yle kirjoittaa tulossa olevista uusista ajotapaperustaisista vakuutustuotteista.

Ajotapa- ja vahinkoseurannan tyypistä riippumatta selvää on jo se, että jatkossa kaikkiin talouden autoihin voisi saada yhtä isot bonukset. Näin vakuutusyhtiö pystyisi halutessaan palkitsemaan hyviä asiakkaita.

Toisaalta yhtiöille rahanmenoa aiheuttava autoilija maksaisi toheloinnistaan kaikkien autojensa vakuutusmaksuissa, Yle kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?