Visa

Autot

Pohjois-Korean valtion entinen edustusauto myynnissä Helsingissä – varustelistalla mm. talvioloissa auttava lukkoperä

Julkaistu:

autoerikoisuus
Nyt olisi tilaisuus hankkia pala Pohjois-Korean ja Suomen yhteistä historiaa. Myytävänä on nimittäin maailman viimeisen kommunistisen valtion entinen Suomen lähetystöhööki.
Autotieltä löytyvän ilmoituksen mukaan kyseinen Mercedes-Benz 4D SEDAN 260 SE-126020/2940 on luovutettu uutena Pohjois-Korean suurlähetystölle. Lähetystökäytössä auto on ollut vuoteen 1992 saakka.

Onko kyseessä ollut lähetystön tuolloinen ykköshööki vai ei - sitä tarina ei kerro. Epäillä arvausta kuitenkin sopii, sillä mallitietojen perusteella kyseessä on vuosina 1985-91 valmistuksessa ollut S-sarjan lyhytkorinen perusmalli 2,6-litraisella bensakuutosella. Toisaalta pikkuvaltiolle sellainenkin olisi kenties Suomen kaltaiseen toisarvoiseen maahan riittänyt.

Mistään raketista ei ole uutenakaan ollut joka tapauksessa kyse, sillä reilusti puolitoistatonninen auto liikkuu tällä tekniikalla maltillisen 166 hevosvoiman voimin. Tehdasvarusteita Pohjois-Korean entisessä edustuslimusiinissa on ollut ilmoituksen perusteella niukahkosti. Esimerkiksi ilmastointia autossa ei ole lainkaan ja vaihteistokin on vaatimattomasti vain manuaalinen.

Äänentoistosta nautittiin kuitenkin Becker Europa -radion turvin ja mustasta edustus-Mersusta löytyivät varustelistan mukaan myös pohjoisen oloissa tuikitarpeelliset penkinlämmittimet sekä sumuvalot. Takavedon talviominaisuuksista huolehti ASD-lukkoperä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hintaa lähetystön SE 260:llä oli uutena reilusti yli 400.000 silloista markkaa. Pohjois-Korealla oli oma suurlähettiläs Helsingissä vuoteen 1998 asti.

EDIT: Korjattu kuva Pohjois-Korean ent. Helsingin suurlähetystöstä.

Katso kuva autosta täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    5. 5

      Jennifer tallensi Raaseporin rivitalopalon liekkien voiman – ”Tuntui että koko Pohja oli katsomassa”

    6. 6

      Ruotsin Malmössä räjähti jälleen – toimistorakennus kärsi vahinkoja

    7. 7

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    8. 8

      Kova vääntö Suomen turvallisuudesta – Niinistöltä tiukka kuitti Väyryselle ja Vanhaselle: ”Ei pidä paikkaansa”

    9. 9

      Silminnäkijät: Liekit löivät Helsinkiin palanneen Tokion-koneen moottorista – ”Tilanne näytti todella pahalta”

    10. 10

      Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    3. 3

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    7. 7

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    8. 8

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    9. 9

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    10. 10

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    5. 5

      Jennifer tallensi Raaseporin rivitalopalon liekkien voiman – ”Tuntui että koko Pohja oli katsomassa”

    6. Näytä lisää