Toni, Anton

Autot

Kommentti: Minne katosivat liikennekilpailut?

Julkaistu:

Silloin ennen...
Hälytys! lapsia palloineen tiellä. Hiljennän Anglian vauhtia ja huudan ikkunasta, että painukaa muualle tieltä. Se oli virhe.
Onnittelimme toisiamme kartanlukijani Markun kanssa.

Vasta Kuopion liikennekilpailun yhdistetyssä oikeat vastaukset- ja palkintojenjakotilaisuudessa katastrofin suuruus selvisi. Oikea vastaus eli toiminta olisi vaatinut auton pysäyttämistä, kuskin astumista ulos autosta ja palloa potkivien pikkupoikien ankaraa nuhtelemista ja karkottamista leikkimästä turvattomalla tiealueella.

Siinä sitten huhtikuisena sunnuntaipäivänä 1967 yritän vakuuttaa Markulle kuukauden vanhan ajokorttini voimin, ettei tämmöistä pykälää autokoulussa esitelty eikä inssissä kysytty.

No, sijoituimme elämämme ensimmäisissä autoilijoiden liikennekilpailuissa kuitenkin yli sadan autokunnan joukossa yhdeksänsiksi. Olisimme olleet varmaan viidensiä, jos laina-Anglian käsijarru olisi toiminut. Reputimme valumalla surkeasti taaksepäin mäkilähtörastilla.

Liikennekilpailuissa mitattiin muutaman kilometrin reitillä osin salaisilla rasteilla autoilijoiden ja kartanlukijoiden sääntöjen ja merkkien tuntemusta, liikennehoksottimia sekä autonkäsittelyä. Järjestäjinä olivat autokerhot ja sponsoreina paikalliset yritykset.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Autokisat kiinnostivat tietysti tuoreeltaan kortin saaneita. Jossainhan korttitietoja ja -taitoja piti näyttää, eihän meillä kellään omaa autoa huviajeluun ollut.

Syksyllä kohistiin E-liikkeen kustantamista E-ajoista. Markkukin oli ajanut kortin, mutta jäi apukuskiksi, koska minä sain taas ruinattua Anglian kisavehkeeksi.

Käsijarrukin oli kesällä korjattu, ja nyt meillä oli mitalitavoitteen katteeksi kahden ajokortin tieto ja taito!

Helppoa: sillalla kyltti Kantavuus 800 kiloa. Ahaa, kisaohjeessa ilmoitettiin auton oletuspainoksi 700 kiloa ja sekä kuskin että kartturin painoksi 60. Markku käveli sillan yli, minä Anglialla perässä.

Sitten heilahtaa poliisin seis-käsikyltti. En pysäytä, vaan huudan ikkunasta, että en pysäytä, tuossa oli kieltomerkki äsken.

Väärin! hoksaa Markku kohta musertavasti. Poliisin merkkihän ylittää muut liikennesäännöt.

Mutta 49 vuoden ja reilun 2 miljoonan ajokilometrin jälkeen olen yhä sitä mieltä, että oikea vastaus kysymykseen: ”Milloin auton pitää viimeistään olla katsastuskunnossa?” ei ole ”Rekisterikilven viimeisen numeron osoittamana kuukautena” vaan: (Hei, tää on kompa!) Auton on AINA oltava katsastusKUNNOSSA.

Vuosiin ei liikennekilpailuja ole eteen tullut. Onhan niitä jossain oltava! Nyt hoksaisin sen autonrenkaankin siirtää keskeltä tieltä ojaan. Se rasti tosin peruttiin, kun takanamme tullut kisaaja nosti hyvän renkaan takakonttiinsa.

Vinkkaa osoitteeseen plus@iltasanomat.fi, mitä tavaraa tai asiaa kaipaat. Me etsimme tarinan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    2. 2

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    3. 3

      Vain 5-vuotias tyttö menehtyi harvinaiseen aivokasvaimeen – hoitajien viimeinen ele koskettaa somessa: ”Sydäntäsärkevää”

    4. 4

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    5. 5

      Sami Jauhojärvi palasi voitokkaasti kilpaladuille Lahdessa – myös Oiva-poika dominoi omaa sarjaansa

    6. 6

      Varusmiehillä on nyt uusi suosikki sotilaskodissa – tässä ovat Jääkäriprikaatin top 5 -herkut

    7. 7

      Valtatie 25 avattu liikenteelle, oli tunteja poikki onnettomuuden takia Lohjalla – loukkaantuneista ei tietoa

    8. 8

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    9. 9

      Ehta suomalaissälli Antti, 40, testasi Italian muodikkaimpien miesten kuuman tyylin – lopputulos on hulvaton

    10. 10

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    6. 6

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    7. 7

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    8. 8

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    9. 9

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    10. 10

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    2. 2

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    3. 3

      Vain 5-vuotias tyttö menehtyi harvinaiseen aivokasvaimeen – hoitajien viimeinen ele koskettaa somessa: ”Sydäntäsärkevää”

    4. 4

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    5. 5

      Sami Jauhojärvi palasi voitokkaasti kilpaladuille Lahdessa – myös Oiva-poika dominoi omaa sarjaansa

    6. Näytä lisää