Liisa, Elisa

Autot

Hyvinkääläinen Elina taistelee parkkisakostaan – ”Jos virkamies ei näe kiekkoa, hän voi antaa virhemaksun”

Julkaistu:

Rapsut
Hyvinkääläinen Elina Soini ihmettelee Jussintorin parkkipaikalta saatua pysäköintivirhemaksua.
Soinin mukaan maksun syyksi oli kirjattu pysäköinti ilman parkkikiekkoa, vaikka ikkunassa oli ollut parkkikiekko.

– Kyllä se tuntui epäreilulta, Soini kuvailee Ilta-Sanomille tuntemuksiaan parkkisakon saatuaan.

Pysäköintivirhemaksun suuruus on 50 euroa.

Soini oli saanut mieheltään tarralla tuulilasiin kiinnitettävän pinkin parkkikiekon. Ajatuksena oli, ettei Soini unohtaisi laittaa parkkikiekkoa, jonka käyttöä vaaditaan lähes jokaisella parkkipaikalla Hyvinkäällä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Soini oli ollut poissa 45 minuuttia ja sinä aikana pysäköinnintarkastaja oli käynyt autolla.

Oikaisuvaatimus hylättiin

Soini teki oikaisuvaatimuksen ja laittoi todisteeksi paikan päältä otetut kuvat. Oikaisuvaatimus kuitenkin hylättiin, koska pysäköinnintarkastajan mukaan kiekkoa ei ollut.

– Itse tulin kahteen johtopäätökseen: joko pysäköinnintarkastaja ei pidä pinkistä väristä tai sitten hänellä on tosi paha ikänäkö. Kolmas vaihtoehto tietenkin on se, että uutiset lakiuudistuksesta eivät ole vielä saavuttaneet Hyvinkään kaupunkia, Soini sanoo.

– Mutta surullisinta tapauksessa on, että pysäköinnintarkastajan sana painaa kuvallista todistetta enemmän. Nykyään kuviin, kun jää jälki siitä, milloin ne on otettu.

Kuvien aikaleimojen perusteella ne on otettu 15.34 ja 15.35 eli vasta sen jälkeen, kun Soini on palannut autolle.

Soinin mukaan oikaisuvaatimuksen hylkäämisestä valittaminen hallinto-oikeuteen maksaa 250 euroa. Hän ei kuitenkaan aio luovuttaa.

– Ehdottomasti aion valittaa päätöksestä.

Asetus määräsi ennen sinistä

Hyvinkään kaupungin toimialajohtaja Jouni Mattsson ei tunne tapauksen yksityiskohtia. Hän uskoo, että virhemaksu liittyy aiempaan parkkisakkosäännöstöön, jonka mukaan autossa piti olla sininen kiekko.

– Siitä poiki paljon valituksia, koska ihmisillä oli vähän muunkinlaisia kiekkoja. Sinänsä ihan toimivia, mutta eivät asetuksen mukaisia. Pysäköinninvalvoja on hankalassa asemassa. Hänen pitää noudattaa lakia ehdottomasti tulkinnasta. Jos kiekko on säädösten vastainen, siitä ei voi muuta kuin määrätä virhemaksun.

Nykyisin parkkikiekoksi hyväksytään kaikenväriset kiekot.

– Kiekon pitää olla pyöritettävä, joka jää tiettyyn asentoon. Siellä ei voi olla koneistoa sisällä. Kirjoitettuja lappuja ei vieläkään hyväksytä.

Parkkikiekkoasetus muuttui viime vuoden joulukuussa. Elina Soini sai virhemaksun kesäkuun lopulla.

”Voinut lätkäistä kiekon jälkikäteen”

Hyvinkään pysäköinninvalvonta pysyy kannassaan, jonka mukaan auton tuulilasissa ei ollut minkäänlaista kiekkoa. Pysäköinnintarkastaja ei ollut nähnyt P-kiekkoa pysäköintivirhemaksuun antamishetkellä.

– Helsingin hallinto-oikeus on linjannut, että pysäköinnintarkastaja tekee virkatehtävää. Jos hän ei näe kiekkoa, hän voi sillä perusteella antaa virhemaksun. Näin se vain on, että tarkastajaan uskotaan, koska hän on virkamies ja tekee virkatehtävää, asiakaspalvelusta vastataan.

Autoilijan mukaan hänellä oli näkyvällä paikalla pysäköintikiekko. Hyvinkään pysäköinninvalvonnan mukaan kuva on autoilijan oma käsitys asiasta.

– Hän on voinut lätkäistä kiekon jälkeenpäin. Näitä tulee silloin tällöin.

Pysäköinnintarkastaja ei ottanut tilanteesta kuvaa, vaikka esimerkiksi Helsingissä tämä on yleinen käytäntö tällaisten riitatilanteiden takia.

– Eihän oteta kuvaa, jos ei ole mitään kuvattavaa. Miksi ottaa kuvaa tyhjästä autosta, asiakaspalvelusta ihmetellään.

Pysäköintikiekkoa koskevaa lakia uudistettiin viime vuonna

Viime vuoden marraskuussa liikenne- ja viestintäministeriö antoi asetuksen pysäköintikiekosta. Asetuksessa ei määritellä tarkkaan, miltä pysäköintikiekon on näytettävä. Ainoastaan todetaan, että se on laite, jolla ilmoitetaan pysäköinnin alkamisaika. Alkamisajaksi voi merkitä sen ajan, jolloin ajoneuvo pysäköidään tai pysäköinnin alkamista seuraavan tasa- tai puolitunnin riippuen siitä, kumpi ajankohta on aikaisempi.

Viime syksynä uutisoitiin runsaasti pysäköintikiekoista, jotka pysäköinninvalvoja oli tulkinnut virheellisiksi. Ensimmäisiä runsaasti julkisuutta saaneita tapauksia oli hyvinkääläisen Reijo Sepän tapaus. Hänen pyöristetty kiekkonsa oli kelvannut 15 vuotta ennen kuin Seppä sai sen vuoksi pysäköintivirhemaksun Riihimäen juna-aseman edustalla olleella parkkipaikalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    5. 5

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    6. 6

      Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

    7. 7

      Rita Ora teki tylyn jekun Saksan Voice-valmentajille – kukaan ei tunnistanut omaa biisiään esittävää tähteä

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    10. 10

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    4. 4

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    5. 5

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    6. 6

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    7. 7

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    8. 8

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    9. 9

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    10. 10

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    5. 5

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    6. Näytä lisää