Hilma

Autot

Liikenneministeri Berner kelannut autollaan 70 tkm per vuosi – arvostelee nyt Suomen sakotusjärjestelmää kovin sanoin

Julkaistu:

liikennepolitiikka
Liikenneministeri Anne Berner (kesk) sanoo, ettei suomalainen tieliikennerikkomuksiin sovellettava sakotusjärjestelmä ole järkevä.
Autotien haastateltavana ollut liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner kertoo suhteestaan liikenteeseen ja autoiluun.

Kertomansa mukaan Berner on aiemmin työskennellyt esimerkiksi myyntiedustajana, ja kymmenen vuoden ajan ajanut Suomea ristiin rastiin, 70000 km vuotuisella ajomäärällä. Ihan vähäisellä kokemuksella Berner ei siis ratin takana istu.

Liikenteen saralla Anne Berner näkee Suomessa olevan hyvinkin mahdollisuuksia synnyttää hyviä vientituotteita.

– Liikenne palveluna, eli MaaS-ajattelu lähtee hyvin pitkälti Suomesta. Vaikka meillä on paljon sääntelyä mikä estää tällaisen toiminnan syntymisen, on silti uskomatonta että tällainen ajattelu on nimenomaan lähtenyt meitä. Myös sähköbussien rakentaminen Suomessa on varmasti juttu, joka tulee lähtemään lentoon, Berner pohtii.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Paikannusteknologian osaaminen mahdollistaa sen, että voimme olla automaattisen liikenteen edelläkävijöitä, jos haluamme.

Autokoulujen edessä olevaan murrokseen Berner suhtautuu niin ikään positiivisesti. Ajokortin hinta Suomessa on liikenneministerin mielestä liian korkea. Opetuslupaopettajia välittävä ratti.fi saa Berneriltä varovaista vihreää valoa

– Markkinat ehkä lähtevät toimimaan silloin kun joku asia on liian kaukana siitä missä sen kuuluisi olla. Autokoulussa pitää tietysti säilyä turvallisuus ja autokoulun opettajan vastuu.

Ylinopeussakkojärjestelmä puolestaan ei saa kehuja. Maailman kalleimmat, noin 650000 euron ylinopeussakot on annettu Sveitsissä, mutta samalla kyseenalaisella listalla kakkos- ja kolmossijat menevät Suomeen. Vajaan 200000 euron ja noin 100000 euron sakoilla päästään jo palkinnoille.

– Ei ole järkevää. Mä olen sitä mieltä, että rangaistus ja teko pitää olla suhteessa toisiinsa, ja myös tuntua oikeudenmukaiselta. Järjestelmä ei kanna, jos siinä ei ole oikeudenmukaisuuden tunnetta.

Sakkojärjestelmä ja ylinopeussakkojen määräytyminen kuuluvat kuitenkin Suomessa oikeusministeriölle, Berner muistuttaa.

Autotien juttu ja podcast aiheesta.

IS ja Autotie kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Ota kantaa

Oletko liikenneministeri Anne Bernerin kanssa samaa mieltä hänen tässä jutussa mainitsemista ajatuksistaan?

Olen, kaikesta 31% Yli puolesta 20% Alle puolesta 16% En lainkaan 33%
Ääniä yhteensä 23840

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    3. 3

      Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

    4. 4

      Amerikkalaisen tähtijuontajan ohjelma hyllytettiin – kahdeksan naista syyttää ahdistelusta

    5. 5

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    6. 6

      Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

    7. 7

      Mies riehui pistoolin kanssa marketin pihalla – osoitti mansikanmyyjää aseella ja tuijotti herkeämättä silmiin

    8. 8

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    6. 6

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    7. 7

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    8. 8

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    9. 9

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    10. 10

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    3. 3

      Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

    4. 4

      Amerikkalaisen tähtijuontajan ohjelma hyllytettiin – kahdeksan naista syyttää ahdistelusta

    5. 5

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    6. Näytä lisää