Jari, Jalmari

Autot

Mersun C-sarjan uutuus: Katto auki ja baanalle!

Julkaistu:

ensitesti
Mercedes-Benz laajentaa avoautojensa tarjontaa uuteen kokoluokkaan, jotta se voisi löytää kaikki mahdolliset asiakkaat.
Mercedes-Benzillä on menossa avoautokausi, jonka myötä halutaan täyttää erilaisten raikkaasta ilmasta nautiskelevien autoilijoiden toiveet.

Myllerrys aloitettiin viime syksynä, kun edustusautosta eli S-sarjasta tuotiin myyntiin loistelias avomalli. Linjaa jatkettiin uudistuneella SL-mallilla ja pienemmän kaksipaikkaisen SLK:n muutoksella SLC:ksi. Nyt on vuorossa viimeinen vaihe, kun C-sarjaan tuodaan ensimmäisen kerran avomalli.

Mercedes-Benzin testaamisesta vastaava johtaja Peter Kolb totesi uutuutta esitellessään ylpeänä, että C-sarjan valikoima on laajempi kuin koskaan ulottuen SLC-roadsterista GLC-katumaasturiin ja sen viistoperäiseen Coupé-sisareen. Välimaastoon sijoittuvat perinteiset sedanit ja farmarit sekä kaksioviset coupét. Nyt siis myös avokoriset Cabrioletit.

Muutostyö umpikorista kangaskatolla varustettuun oli tällä kertaa tavallista helpompi. sillä avomalli oli suunnitelmissa alusta alkaen. Kiinteän katon puuttuminen vaatii vahvempaa rakennetta, josta pääsevät nauttimaan kaikki C-sarjalaisella ajavat.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vähän lisää vahvistuksia kuitenkin tarvittiin, ja niitä on sijoitettu lattiaan, tulipeltiin ja keskitunnelin reunoihin. Yhdessä täysin automaattisesti sähköllä toimivan kattorakenteen kanssa ne nostavat omapainoa reilulla sadalla kilolla Coupéen verrattuna.

Uudessa C-sarjan Cabrioletissa on samaa ylellistä henkeä kuin S-sarjan vastaavassa mallissa. Mercedes-Benz ei peittele sitä, että haluaa autoja verrattavan. Kaksikon ulkonäössä on paljon samaa ja myös pienemmän C:n ohjaamo on ylellinen, etenkin jos on valmis sijoittamaan siihen vähän ylimääräistä vakiovarusteiseen verrattuna. Mikäli valinta osuu Mercedes-AMG:hen, kuten meillä koeajolla, niin kaikki tarpeellinen kuuluu hintaan.

Tärkein mainittava seikka villeimmästä mallista on tietenkin kahdella ahtimella piristetty nelilitrainen V8, joka kehittää tehokkaammassa S-versiossa yli viisisataa hevosvoimaa. Ne välitetään seitsemänvaihteisen automaatin kautta takapyörille. Voimansiirrolla vaativa tehtävä ja luistoneston valo vilkkuu tiheään, jos kaasupoljinta painaa vähänkään syvemmälle. Ja sitä painaa mielellään, ei kiireen takia, vaan moottorin jylinästä nauttiakseen. Katto alhaalla äänimaailmasta pääsee nauttimaan vielä monipuolisemmin.

Autolla voi ajaa aivan maltillisesti, sillä ajotilan valinnan Comfort-asennossa jousitus toimii hämmästyttävän mukavasti ja moottorin äänet pysyvät aisoissa. Mutta jossain edelleen piilevä pikkupoikamaisuus vie käden kytkimelle ja hakee sen kautta Sport+ tai Race-asetuksen.

Niissä kummassakin pakoputket aukeavat ja vaihteisto toimii vielä vakiota nopeammin. On vaikea kuvailla sitä oopperaa, jonka ripeä eteneminen saa aikaan. Kierrosten noustessa moottorin ääni kumpuaa komeasti ilmoille, moottorijarrutuksissa ja alaspäin vaihdoissa elektroniikka hoitaa välikaasun, jolloin moottorin kurnutus ja pamahtelu on silkkaa taidetta.

Kalliit ovat laulujen lunnaat, kuten vanhassa iskelmässä todetaan, sillä ajamamme malli maksaa umpikorisena eli Coupéna 130 000 euroa ja vielä hinnoittelematon avomalli on varmasti yli kymmenentuhatta euroa kalliimpi. Sitten vielä lähtöhinnan päälle keraamiset jarrut, hiilikuitua koriin ja sisustukseen…

Uuden C-sarjan Cabrioletin ohjauspyörän taakse pääsee reilusti alle puolella hinnalla kalleimpaan vaihtoehtoon verrattuna, jos tyytyy pienimpään bensiini- tai dieselmoottoriin. Valinnanvaraa on runsaasti, sillä moottoreita on yhteensä yhdeksän ja nelivetokin on saatavilla, mutta vaihteistoa ei voi valita, vaan kaikissa Suomeen tuotavissa autoissa on automaattivaihteisto.

Hinnat Mercedes-Benzin C-sarjan Cabrioletille annetaan näillä näkymin heinäkuussa, jolloin alkaa sama tien auton ennakkomyynti. Ensimmäiset asiakkaat saavat autonsa aivan tämän avoautokauden viime hetkillä syksyn jo saapuessa. Virallinen ensiesittely on Suomessa ajoitettu lokakuun 17. päivään.

Mercedes-AMG C 63 S Cabriolet

MOOTTORI V8, bensiini, 3 982 cm3, 375 kW (510 hv)/5 500–6 250 r/min, 700 Nm/1 750–4 500 r/min.
SUORITUSKYKY 0-100 km/h 4,1 s.
HUIPPUNOPEUS 250 km/h (rajoitettu)
KULUTUS 8,9 l/100 km,
CO2-PÄÄSTÖT 208 g/km
VOIMANSIIRTO A9, takaveto
MITAT p 4 750 m, l 1 877, k 1 405 mm, akseliväli 2 840 mm, tavaratila 285/360 l, tankki 66 l.
HINTA vahvistamatta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    2. 2

      Riihimäkeläinen Leena poistui kotoaan ja katosi – poliisi pyytää havaintoja

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    5. 5

      Kolumni: Legenda joutui urheiluhistorian rajuimpaan ihmiskokeeseen – johtiko dopingin käyttö ennenaikaiseen kuolemaan?

    6. 6

      Kapakkatappelu johti raakaan surmaan Mänty­harjussa – syyte: Mies veti revolverin ja ampui pakenevaa uhria neljästi kadulla

    7. 7

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    8. 8

      ”Nykyajan nuoret on hienoja, minä kunnioitan heitä kauheasti” – 93-vuotias veteraani puhuu suorat sanat sodasta sekä Suomen nuorisosta

    9. 9

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    10. 10

      Viikon kotiruoat 50 eurolla: Herätä henkiin köksän kirjan klassikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    4. 4

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    5. 5

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    6. 6

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    7. 7

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    8. 8

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    9. 9

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    10. 10

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    2. 2

      Riihimäkeläinen Leena poistui kotoaan ja katosi – poliisi pyytää havaintoja

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    5. 5

      Kolumni: Legenda joutui urheiluhistorian rajuimpaan ihmiskokeeseen – johtiko dopingin käyttö ennenaikaiseen kuolemaan?

    6. Näytä lisää