Googlen perustajalla lennokas idea – sijoitti valtavan summan lentäviin autoihin

Google perustajiin lukeutuva Larry Page on mukana kahdessa lentäviin autoihin liittyvässä start-up-projektissa.

Larry Page (vasemmalla) kuvassa Sergei Brinin kanssa.

10.6.2016 12:03

Page on rahoittanut toista projekteista yli 100 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla (liki 100 miljoonalla eurolla), Bloomberg uutisoi omiin lähteisiinsä viitaten.

Zee.aero-projekti alkoi 2010. Siihen liittyviä testilentoja on tehty prototyypillä Hollisterin lentokenttähallissa Kaliforniassa.

Viime vuodesta lukien Page on rahoittanut myös toista start-upia, jota kutsutaan nimellä Kitty Hawk. Se työllistää puolisen tusinaa insinööriä, jotka työskentelevät muodoiltaan lennätettävää kameraa muistuttavan ajokin parissa.

Page on edellyttänyty, että hänen osuutensa start-upeissa pidetään piilossa, Bloomberg raportoi. Reuters ei tavoittanut Pagea, Zee.Aeron eikä Kitty Hawkin edustajia kommentoimaan.

Page perusti yhdessä Sergei Brinin kanssa Google Inc. -hakukoneyrityksen 1998. Page toimii nyt Googlen hallituksen puheenjohtajana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?