Toni, Anton

Autot

Älä juutu ruuhkiin – tästä näet helposti missä päin Suomea tehdään tietöitä

Julkaistu:

KESÄ
Tänä kesänä Suomessa päällystetään teitä arviolta 3 500 kilometriä.
Eniten liikenteellistä haittaa aiheuttavat tietyömaat sijaitsevat Uudellamaalla, Pohjois-Savossa sekä Etelä-Pohjanmaalla.

Uudesta karttasovelluksesta tienkäyttäjät voivat tarkistaa, missä tietyömaita on suunnitteilla.

Tämän kesän tietyöt ovat jo paikoitellen hyvässä vauhdissa, mutta osa ELY-keskusten kilpailuttamista päällystysurakoista on vielä ratkaisematta. Lisäksi osa tietyökohteista päätetään vasta tieverkon kuntomittausten valmistuttua.

– Kokemukseni pohjalta arvioisin, että kesällä 2016 päällystetään teitä 3 500 kilometriä eli noin 500 kilometriä enemmän kuin aiemmin”, sanoo päällysteiden ylläpidon asiantuntija Juho Meriläinen Liikennevirastosta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Mahdollisuus kilometrimäärän lisäykseen johtuu osin halvasta bitumista, mutta myös hallituksen myöntämästä korjausvelkapaketista, josta saatiin tälle vuodelle noin 30 miljoonaa euroa lisärahoitusta uusiin päällysteisiin. Kaikkiaan päällysteisiin käytetään tänä vuonna, korjausvelkarahoitus huomioiden, noin 150 miljoonaa euroa.

Uusi karttasovellus löytyy tästä.

Liikennevirasto kertoo, että karttapalvelua päivitetään kesän aikana sitä mukaa, kun suunnitelmat päällystysurakoista ja investointihankkeista tarkentuvat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    5. 5

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    6. 6

      Kalifornian kiduttajavanhemmat uusivat vihkivalansa useasti erikoisella tavalla – oliko uskonnollisuus harkittua hämäystä?

    7. 7

      Kaasuhybridiauto roihusi ilmiliekeissä kolmostiellä

    8. 8

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    9. 9

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    10. 10

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    6. 6

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    7. 7

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    8. 8

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    9. 9

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    10. 10

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    5. 5

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    6. Näytä lisää