Hilma

Autot

Näin Ruotsissa: Mies pesi autoa kotipihallaan – voi saada yli 1 000 euron sakon

Julkaistu:

PESU
Ruotsalaiset tiedotusvälineet kertovat, että autonpesu omalla tontilla johti ilmoitukseen poliisille Jönköpingissä.
Useissa Ruotsin kunnissa autoja ei saa pestä kadulla eikä omalla pihamaalla. Esimerkiksi Jönköpingissä pesemisestä voidaan langettaa 10 000 kruunun (1 078 euroa) sakko.

Ruotsalaisten tiedotusvälineiden mukaan tällaista sakkoa ei ole vielä langetettu, mutta viime viikonlopun jälkeen uutisoitiin, että poliisi sai tutkintapyynnön yhdestä tapauksesta. Ilmoituksen teki Ruotsin radion mukaan nainen, joka näki miehen pesevän autoaan kotipihallaan Jönköpingiin kuuluvassa Huskvarnassa.

Pesukielto perustuu siihen, että pesuveden mukana luontoon jää muun muassa erilaisia hiukkasia renkaista, öljy- ja polttoainejäämiä sekä myrkyllisiä raskasmetalleja. Näin ne voivat saastuttaa maaperää ja vesistöjä.

Miten on asian laita Suomessa?

Ympäristökeskuksen verkkosivuilta löytyvän tiedotteen mukaan ”määräysten mukaan toistuva pesu on sallittu ainoastaan tähän tarkoitukseen rakennetulla pesupaikalla, josta jätevedet johdetaan hiekan- ja öljynerotuskaivon kautta jätevesiviemäriin.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Helsingin kaupungin verkkosivulla ohjeistetaan näin:

Mikäli pesu on satunnaista, vaikkapa kerran kuukaudessa, pesuvedet voidaan imeyttää maahan omalla alueella edellyttäen, ettei siitä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Liuotinpesuaineiden käyttö on kiellettyä. Pesuvesiä ei saa johtaa pihan tai kadun sadevesiviemäriin, sillä sitä kautta ne päätyvät yleensä lähimpään ojaan tai puroon ja siitä edelleen Itämereen.

Yleisellä alueella, kuten kadulla, tiellä tai puistossa, autojen pesu on kiellettyä. Myös taloyhtiöiden alueella peseminen on yleensä kielletty. Asiasta päättää taloyhtiön hallitus. Jos pesu sallitaan, se tulee tehdä ympäristönsuojelumääräysten mukaisesti eli jätevesiä ei saa joutua sadevesiviemäriin.

Espoossa ympäristömääräyksen mukaan, auton pesu on kiellettyä katujen varsilla ja muilla yleisillä alueilla. Pesussa syntyvät jätevedet pitää puhdistaa ennen niiden johtamista vesistöön. Tärkeillä pohjavesialueilla kaikki pesuvedet suositellaan johdettaviksi jätevesiviemäriin.

Kuopion kaupungin määräys pesemisestä on muotoiltu näin:

Yksittäisiä autoja, koneita ja laitteita saa pestä kiinteistöjen pihoilla, mikäli niitä pestään harvoin eikä käytetä hiilivetyliuottimia sisältäviä pesuaineita. Vedet on voitava imeyttää haitattomasti maaperään tai johtaa sadevesi- tai jätevesiviemäriin.

Ajoneuvot on pestävä tähän tarkoitukseen rakennetulla tiivispohjaisella pesupaikalla, jos pesu on ammattimaista, usein tapahtuvaa tai jos siinä käytetään hiilivetyliuottimia. Pesupaikan jätevedet on johdettava hiekan- ja öljynerottimen kautta jätevesiviemäriin. Pesusta tulevia jätevesiä ei missään tapauksessa saa johtaa vesistöön puhdistamattomina.

Ota kantaa

Oletko pessyt autoa kadulla tai kotipihallasi?

Kyllä 89% En 8% Minulla ei ole autoa 4%
Ääniä yhteensä 19234

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    3. 3

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    4. 4

      Suomen mäkihyppytuska ei hellitä – lääkäri teki maajoukkuehyppääjän magneettikuvasta ”epämieluisan löydön”

    5. 5

      Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

    6. 6

      Poliisi: Minne katosi Kari ”Karppa” Sikanen? Viimeisin havainto lokakuun alussa Mikkelissä

    7. 7

      Napakympin neiti X esittää omalaatuisen toiveen: ”käänteinen tuhkimotarina” saa herrat repeilemään naurusta

    8. 8

      Enni Rukajärvi kummastelee Suomen olympiajoukkueen asuja: ”Onko se tasa-arvoa?”

    9. 9

      Pohjoiskarjalaista äitiä syytetään lapsikaappauksesta – jäi viisikuisen vauvan kanssa Turkkiin

    10. 10

      Lankapuhelinyhteys poikki osassa Kanta-Hämettä – edes hätäpuhelut eivät mene läpi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    6. 6

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    7. 7

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    8. 8

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    9. 9

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    10. 10

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    3. 3

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    4. 4

      Suomen mäkihyppytuska ei hellitä – lääkäri teki maajoukkuehyppääjän magneettikuvasta ”epämieluisan löydön”

    5. 5

      Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

    6. Näytä lisää