Enni, Eine

Autot

Ajoitko monttuun ja autosi vaurioitui? Näin haet korvauksia – hakemuksen läpimeno ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys

Julkaistu:

KORVAUKSET
Ajoneuvot joutuvat koville kelirikkoisilla maanteillä. Monttuun ajanut autoilija voi hakea vahingonkorvausta ely-keskukselta. Hakemuksista kuitenkin vain neljäsosa menee läpi.
Pelkkä tien huono kunto ei oikeuta korvaukseen, vaan edellytyksenä on tuottamuksellisuus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että urakoitsija on laiminlyönyt tienhoitoa tai se on ollut virheellistä tai huolimatonta.

Hakemusten käsittely on keskitetty Lapin ely-keskukseen. Yksikön päällikkö Juha Tapio arvioi, että hakemukset ovat lisääntymään päin. Niitä tulee vuosittain noin 1 200-1 300, kun luku vielä viitisen vuotta sitten liikkui tuhannen kieppeillä.

– Tähän voi olla monta syytä, kuten tiemäärärahojen pieneneminen, mikä lisää korjausvelkaa. Lisäksi tieto korvausmahdollisuudesta on levinnyt ja vuosi sitten verkkoon tullut sähköinen lomake helpottaa hakemuksen tekemistä.

Suurinta harmia aiheuttavat routamontut, jotka hajottavat renkaita ja vanteita. Kuopat voivat rikkoa myös iskunvaimentajia. Lisäksi irtokivet tai muut esineet sinkoutuvat tuulilaseihin, ja joskus auton ilmoitetaan sotkeutuneen ajoradan maalauksessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vanhasta renkaasta ei paljon kostu

Korvaussummat vaihtelevat muutamasta kympistä yli 10 000 euroon. Asteikon alapäässä ovat puhki menneet vanhemmat renkaat, joista ei voi odottaa suurta hyvitystä. Keskimäärin korvaussummat liikkuvat 200–400 euron tietämillä.

– Autoilijankin on hyvä muistaa varovaisuus tien päällä. Esimerkiksi kuoppa voi syntyä tiehen yhden iltapäivän aikana, kun päällysteen reiät laajenevat kostealla kelillä, Tapio muistuttaa.

Jos esimerkiksi routavaurioista on varoitettu liikennemerkeillä, vastuu siirtyy usein autoilijalle.

Ely-keskus vastaa vain valtion maanteiden kunnosta ja valvonnasta. Jos vaurio tulee kunnan kadulla, vastuussa on kunta tai kaupunki katuverkon ylläpitäjänä. Ne saavatkin jonkin verran korvausvaatimuksia ajoneuvovahingoista, kertoo yhdyskuntatekniikan asiantuntija Marika Kämppi Kuntaliitosta.

– Eniten korvaushakemuksia tulee kuitenkin liukastumisvahingoista.

Tienkäyttäjät ovat valppaita

Tien ongelmapaikoista kannattaa soittaa Liikenneviraston Tienkäyttäjän linjalle.

– Meitä kiinnostavat erityisesti vaaralliset kohdat, kuten isot päällystevauriot vilkasliikenteisillä teillä. Ilmoitamme niistä urakoitsijalle, jotta vaurion voi nopeasti korjata, sanoo liikennekeskuspäällikkö Tuomas Komulainen Oulusta. Hän muistuttaa, että monttu tiessä voi aiheuttaa välitöntä vaaraa varsinkin moottoripyöräilijöille.

Viime vuonna soittoja tuli yli 70 000 monista eri tieongelmista. Ilmoituksesta tehdään urakoitsijalle joko toimenpidepyyntö tai se annetaan ei-kiireellisesti tiedoksi.

Esimerkiksi päällystevauriosta ilmoitettiin liki 6 500 kertaa, soratien huonosta kunnosta noin 5 350 kertaa ja kuopista tiellä yli 1 300 kertaa. Kaikista soitoista liki 10 prosenttia johti toimenpidepyyntöön, suhteessa eniten Uudellamaalla.

Korvausta voi hakea verkossa

  • Jos autoon tulee vaurio maantiellä, kannattaa laittaa muistiin tarkka paikka, aika ja vahingon aiheuttaja.
  • Tilanteesta voi ottaa myös valokuvia.
  • Ongelmapaikasta on hyvä ilmoittaa Tienkäyttäjän linjalle 0200 2100.
  • Korvausta haetaan mieluiten sähköisellä lomakkeella, joka löytyy esim. nettihaulla: ely-keskus vahingonkorvaukset.
  • Hakemukseen kirjataan perustiedot tapahtumasta, vahingot eriteltyinä, korvausvaatimus ja tilanteesta riippuen mm. korjauskulut, todistajien sekä lääkärin lausunnot ja selvitys ansionmenetyksestä.
  • Käsittely on keskitetty Lapin ely-keskukseen, joka ratkaisee asiat tapauskohtaisesti vahinkotietojen sekä urakoitsijan ja tienpidon valvojan lausuntojen perusteella.
  • Käsittelyaika on keskimäärin kolme kuukautta.
  • Jos haaveri tapahtuu kunnan katuverkolla, yhteyttä voi ottaa esimerkiksi tiemestariin tai tekniseen toimeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    2. 2

      Helsinki-Vantaalla aamulla vakava vaaratilanne – matkustajakoneelle lähtölupa liian aikaisin

    3. 3

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    4. 4

      Tällainen oli Ismo Leikolan keikka Conan O’Brienin show’ssa – vitsaili kielivaikeuksista: ”Takapuoli on englannin vaikein sana”

    5. 5

      Ylen kirjeenvaihtajaa vaadittiin riisuutumaan Israelissa – Yle: ”Emme hyväksy toimittajamme kohtelua”

    6. 6

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    7. 7

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    8. 8

      Uusia pankkihuijauksia liikkeellä – viestissä on vihje sen alkuperästä

    9. 9

      Kolme kouluruokaa nousi yli muiden, kun oppilaat saivat päättää ruokalistan

    10. 10

      Tästä selvityksestä Venäjä älähti – sotilasprofessori: ”Osoittaa, että USA on vakavissaan Euroopassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    6. 6

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    7. 7

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    8. 8

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    9. 9

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    10. 10

      Lauri Marjamäki valitsi olympiajoukkueen – tässä ovat Suomen olympialeijonat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    2. 2

      Helsinki-Vantaalla aamulla vakava vaaratilanne – matkustajakoneelle lähtölupa liian aikaisin

    3. 3

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    4. 4

      Tällainen oli Ismo Leikolan keikka Conan O’Brienin show’ssa – vitsaili kielivaikeuksista: ”Takapuoli on englannin vaikein sana”

    5. 5

      Ylen kirjeenvaihtajaa vaadittiin riisuutumaan Israelissa – Yle: ”Emme hyväksy toimittajamme kohtelua”

    6. Näytä lisää