Uusi Mercedes-Benz E: Pyörryttävä määrä alyä sekä erilaisia avustin- ja turvaominaisuuksia

Mercedes-Benzin uusi E-sarja on sullottu täyteen älytekniikkaa.

19.3.2016 8:11

He, jotka vielä kuvittelevat, että autonomiset eli itsenäiseen ajoon kykenevät autot ovat vain teknologiaan hurahtaneiden insinöörien märkiä päiväunia, ovat täysin väärässä.

Automaailma on nyt ja tässä tullut siihen pisteeseen, että myös alan pioneerimerkki Mercedes-Benz esittelee jopa tuttuun taksitolppien kiintotähteen itsenäisen ajon valmiita ominaisuuksia. Ei siis muuta kuin tien päälle ja kädet irti ratista. Niinkö?

Ei varmasti koske Suomea, ehtii moni jo miettiä. Kyllä koskee!

Ohjaamossa viihtyy mainiosti, ja oikea ajoasento löytyy helposti. Nappanahkaverhoilun lisähinta on 3400 euroa.

Kun Mercedes-Benz E-sarjan täysin uusi sedan saadaan Suomeen lähiviikkoina, lataa tähtikeula malliinsa suorastaa pyörryttävän määrän erilaisia avustin- ja turvaominaisuuksia. Hätkähdyttävin niistä on merkin Drive Pilotiksi nimeämä järjestelmä, joka osaa ajaa itsenäisesti, olosuhteista riippuen, useiden kymmenien sekuntien jaksoja ilman minkäänlaisia kuljettajan toimia. Ihan ilman käsiä ja jalkoja ajaen, siis.

Hipaise peukalolla ja hyväksy painamalla. Ohjauspyörän toiminnot ovat tätä päivää.

Drive Pilot on lisävarustepaketti, joka tekee lompakkoon ison loven, kunhan hinnasto saadaan Suomessakin ojennukseen viranomaislupien hellittyä. Erillisinä lisävarusteina jo adaptiivinen tasanopeudensäädin ja suppeampi ajoavustinpaketti (noin 1 400 ja 3 000 euroa) tekevät uudesta taksi-Mersusta lähes autonomisen auton.

Noin neljällä ja puolella tonnilla uutuus alkaa siis hiljalleen ajella itsekseen. Miksikö? Valmistaja Daimler AG:n mukaan tämä lisää ajamisen mukavuutta.

– Meidän on aika tarjota mahdollisuus siihen, että autossa selvitään myös ilman kuljettajaa, lataa yhtiön suurin pohatta, tohtori Dieter Zetsche.

Painavia sanoja yhdeltä alan arvostetuimmalta henkilöltä.

Interiöörin yleisilme on hyvin rauhallinen ja tyylikäs. Kaikki nahkaverhoilulta näyttävät sisustan elementit eivät kuitenkaan lähtötasolla ole aitoja, vaan tekonahkaa tai jopa muovia.

Saksassa Drive Pilot on jo valmis myyntiin. Muu Eurooppa seuraa nopeassa tahdissa perässä.

Niin etäiseltä kuin se ehkä saattaa vielä arkiautoilijasta kuulostaakin, uusi E-sarjalainen vapauttaa kuljettajan monista ajotehtävistä etenkin moottoritieajossa. Nopeuden ylläpitäminen, jarruttelu, oikean etäisyyden arviointi ja kaistalla pysyminen – kyllä onnistuu!

Jotta uuteen Eemeliin saisi hulppean ja myös käytännössä toimivan kaksoisdiginäytön, täytyy hankkia lisävarustelistalta teknologia-paketti. Käyttöjärjestelmä tuntee nimen Comand Online.

Tähtikeula lähtee siis samalle tielle, jolle esimerkiksi Audi ja Tesla ovat jo siirtyneet. Kehityksellä on myös huolestuttavat piirteensä; nyt kännyköiden, asiapapereiden ja meikkien kaivelijat saavat lisää liikkumavaraa liikenteessä. Lopulta kuljettaja on aina kuitenkin vastuussa autostaan.

Uusi E on edeltäjäänsä verrattuna muodoiltaan pyöreämpi. Mitoiltaan se on kasvanut pituutta reilut neljä sekä akseliväliä peräti kuusi ja puoli senttimetriä. Muutoksien avulla linjoiltaan sulavan auton ilmanvastuskerroin on saatu laskettua luokan ennätyslukemaan: 0,23.

3D-äänentoistojärjestelmä on tätä päivää. Burmesterin toimittama high-end kokonaisuus on äänenlaadultaan todella nautittava, mutta maksaa 7 600 euroa.

Korissa on entistä enemmän alumiinia ja ultrasuurlujuusterästä, joiden avulla auton omapaino saadaan paremmin kuriin.

Ensitestiin otimme E 220d -mallin, jossa on täysin uusi kaksilitrainen dieselmoottori. Tämä voimanlähde on esimerkiksi taksikäyttöön soveltuva versio. Perusnakutin ei ehkä enää ole nimensä veroinen vaan odotettua enemmän, tuottaen 194 hevosvoimaa ja 400 newtonmetriä vääntöä.

Takaistuimelle on saatu nimelliset kuusi millimetriä lisää polvitilaa.

Niiden ja uuden, vakiovarusteena toimitettavan yhdeksänportaisen automaatin turvin uusi Eemeli kirmaisee 0–100 km/h rivakasti 7,3 sekunnissa. Vaihteisto toimii kuin ajatus, eikä harhaile tai väsy.

Manuaalivaihteistoa ei Suomeen olla näillä näkymin edes tuomassa, mikä onkin järkevää. Yhdistetyn kulutuksen luvataan jäävän 3,9 litraan sadalla, mutta todellisuus on tunnetusti janoisempi.

Tien päällä, tasaisella ajolla kulutus on kuitenkin kokoluokassaan hyvin maltillinen.

E-sarjalaiselle tutussa taksikäytössä auton käytännön sisätilat ovat ensiarvoisen tärkeät. Reilusti kasvaneesta akselivälistä huolimatta takatiloissa ei ole tapahtunut muutoksia.

Ajokäyttäytymiseltään uusi E-sarja on tuttua Mercedes-Benziä: arjessa lupsakan rauhallinen, mutta tarvittaessa kuitenkin myös neutraali suoriutuja vauhdikkaammassa menossa.

Testiauto oli varustettu uusin monikammioisin ilmajousin ja säätyvin iskunvaimentimin, jotka tekevät lompakkoon noin 3 000 euron lisäloven. Näin varustettuna uusi Eemeli on mukava ja hiljainen matkakumppani.

Hinnat alkavat 52 932 eurosta, mutta monet houkuttavat varusteet pitää osata poimia erikseen ja lisähinnoin luonnollisesti.

Tavaratila on yllättäen entistä hieman pienempi, nyt 540-litrainen. Lastausaukko on sedaneille tyypillisen muotoinen.

Sellainen on esimerkiksi hulppea, kahdesta eri 12,3-tuumaisesta näytöstä koostuva Comand Online -tietoviihde-käyttöjärjestelmä. Se sisältyy noin 4 400 euron teknologiapakettiin, jonka mukana tulee myös tuulilasinäyttö ja liikennemerkki­avustin.

Käyttöjärjestelmän uusi toimintatapa perustuu ohjauspyörän puolille sijoitettuihin, kännymaailmasta tuttuihin hipaisukytkimiin. Käsillekin on siis uuden E-sarjalaisen ratin takana vielä käyttöä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?