”Tiemaksujen käyttöönotto” ponnahti taas esille – tuore ehdotus odottaa käsittelyä Helsingissä, taustalla mm. kansalaisten dieselautot - Autot - Ilta-Sanomat

”Tiemaksujen käyttöönotto” ponnahti taas esille – tuore ehdotus odottaa käsittelyä Helsingissä, taustalla mm. kansalaisten dieselautot

”Tiemaksujen käyttöönotto, vähäpäästöinen bussikalusto ja bussien siirtyminen biopolttoaineisiin”. Nämä ratkaisisivat pääkaupunkiseudun ilmanlaatuongelman, sanotaan Helsingin kaupungin lukuun julkaistussa uunituoreessa ehdotuksessa.

Kuvan Ford Mondeo 2.0 TDCi farmari on mallimerkinnän perusteella varustettu dieselmoottorilla.

16.3.2016 14:55

Kyseessä on ehdotus Helsingin ilmansuojeluohjelmaksi ja aiheen taustalta löytyvä EU:n asettama terveysperusteinen typpidioksidin vuosiraja-arvo, joka ylittyy Helsingin keskustan vilkasliikenteisissä katukuiluissa.

Kyseisen raja-arvon olisi tullut alittua jo vuoteen 2015 mennessä, mutta pitoisuudet eivät ole Helsingin ympäristökeskuksen mukaan laskeneet riittävästi.

Raja-arvojen paukkumisen syynä ovat erityisesti dieselajoneuvojen suuret päästöt ja dieselautojen osuuden kasvu. Vastaavanlaisia ilmanlaatuongelmia on muissakin eurooppalaisissa kaupungeissa.

Tästä syystä Helsingin on kaupungin ympäristökeskuksen mukaan tehtävä nyt uusi ilmansuojelusuunnitelma, jonka toimilla päästään ”mahdollisimman pian” raja-arvon alle.

– Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) tekemien mallinnusten perusteella tiemaksujen asettaminen olisi tehokkain ja nopein keino vähentää liikennemääriä ja sitä kautta alentaa typpidioksidipitoisuuksia, kertoo Helsingin ympäristönsuojelupäällikkö Päivi Kippo-Edlund.

Bussit muuttumassa vähäpäästöisiksi

Ympäristökeskuksen mallinnuksissa toiseksi tehokkaimmaksi keinoksi alentaa typpidioksidipitoisuuksia osoittautui bussien päästöjen vähentäminen.

Helsingin seudun liikenteen (HSL) ennusteen mukaan 30 prosenttia matkoista ajetaan sähköbusseilla vuonna 2025 ja kaikki dieselkalustossa käytetty polttoaine on jäteperäistä biopolttoainetta vuonna 2020. HSL:n ennusteen mukaan bussien lähipäästöt laskevat yli 90 prosenttia vuoden 2010 tasosta vuoteen 2025 mennessä.

– HSL:n bussikalusto on melko nopeasti muuttumassa hyvin vähäpäästöiseksi, mikä parantaa kaupungin ilmanlaatua huomattavasti, jatkaa Kippo-Edlund.

Liikenteen pakokaasupäästöjen lisäksi Helsingin ilmanlaatua heikentävät katupöly ja tulisijojen päästöt. Ilmansuojelusuunnitelmassa esitetään toimia myös näiden haittojen vähentämiseksi.

Katupölyn eli hengitettävien hiukkasten (PM10) raja-arvot eivät ole ylittyneet viime vuosina Helsingissä tehostetun kevätkunnossapidon ansiosta. Raja-arvon ylitysriski on kuitenkin edelleen suuri vilkasliikenteisissä katukuiluissa ja katupöly on vuosittain erityisesti keväisin toistuva ilmiö. Tästä syystä on tärkeää pyrkiä edelleen tehostamaan pölyntorjuntaa, ympäristökeskus ilmoittaa.

Ilmansaasteet altistavat sairauksille

Huono ilmanlaatu on suurin yksittäinen ympäristön terveysriski, ja sille altistuu 90 prosenttia Euroopan väestöstä. Pitkäaikainen altistuminen lisää hengitys-, sydän- ja verenkiertosairauksia sekä kuolleisuutta. Erityisesti vanhukset, lapset sekä sydän- ja hengityselinsairaat ovat herkkiä ilmansaasteille.

Helsingin uusi ilmansuojelusuunnitelma tulee voimaan vuoden 2017 alusta, ja toimenpiteet on asetettu toteutettavaksi vuoteen 2024 mennessä. Kuntalaisilla on mahdollisuus antaa kommentteja 29.4.2016 mennessä toimenpide-ehdotuksista osoitteessa www.hel.fi/ilmansuojelu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?