Lempi

Autot

Autoveron alennus toi mukanaan yllätyksen

Julkaistu:

AUTOKAUPPA
Hallitusohjelman mukaisesti autoveroa laskettiin vuoden alusta. Vastoin veikkailuja tämä ei kuitenkaan laskenut verotuloja.
Helmikuussa Suomessa rekisteröitiin 9 656 uutta henkilöautoa, mikä tarkoittaa että viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna nousua oli 20,9 prosenttia.

Vuoden alusta laskien uusia autoja on rekisteröity 21 450 kappaletta. Viime vuoden kahteen ensimmäiseen kuukauteen verrattuna kasvu on ollut 17,5 prosenttia. Myös pakettiautojen myynti sujui helmikuussa hyvin: nousua viime vuoteen verrattuna oli 7,7 prosenttia, koko alkuvuoden tilastot puolestaan osoittavat 13,9 prosentin kasvukäyrää.

– Suurin yksittäinen syy tähän on hyvin todennäköisesti hallitusohjelmaan viime vuonna kirjattu autoveron laskun ensimmäinen vaihe. Vähäpäästöisiin autoihin enemmän vaikuttanut verohuojennus nimittäin kiritti autokauppaa selvästi, Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio sanoo.

Vaikka yksikkökohtainen autoveron kertymä putosikin, näkyy myynnin kasvu kuitenkin verotuloissa positiivisena. Vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana nimittäin autoverotulot olivat 146 miljoonaa euroa, kun ne viime vuoden vastaavalla jaksolla olivat 128 miljoonaa euroa: nousua on noin 18 miljoonaa euroa.

Edellisellä vaalikaudella autoveroa kiristettiin Suomessa. Se johti kysynnän laskuun. Vaikka koko kaupan pudotusta ei voitaisi laittaa edes veronkiristysten piikkiin, laski autoveron tuotto yhteensä noin 200 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Kouvolan keskustasta löytyi ruumis

    3. 3

      Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

    4. 4

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    5. 5

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    6. 6

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    7. 7

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    8. 8

      Tallinnan Vanhassakaupungissa seisoo kaunis talo, jolla on painajaismainen historia – KGB kidutti 15-vuotiasta tyttöä kolme kuukautta

    9. 9

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    10. 10

      Korhonen, Virtanen, Mäkinen, Nieminen... Katso, kuinka äveriäitä sukunimikaimasi todellisuudessa ovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    6. 6

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    7. 7

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    8. 8

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    9. 9

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    10. 10

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Kouvolan keskustasta löytyi ruumis

    3. 3

      Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

    4. 4

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    5. 5

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    6. Näytä lisää