Anja, Anita

Autot

Japanin hämmentävä kei-autoluokka – innovatiivisia vai järkyttäviä ajopelejä?

Julkaistu:

JAPANi
Autot eivät ole ylipäätänsä erityisen valloittavia, mutta japanilaiset kei-luokan autot ovat aivan oma lukunsa.
Pieni on kaunista, ainakin japanilaisten mielestä. Siellä on ollut kautta vuosikymmenten aivan oma kei-miniautojen luokka, joita on myyty valtavasti verotuella ja pysäköintipaikan helpotuksilla.

Vuonna 2015 niiden myynti putosi lähes kolmanneksen, kun kei-luokan autojen veroa korotettiin. Valtiovalta on tullut sellaiseen päätelmään, että on turha tehdä vain Japanin markkinoille tarkoitettuja autoja.

Tähän saakka japanilaisten suosiossa olleille miniautoille on asetettu monia rajoituksia. Niiden korin pituus saa olla vain 3,4 metriä ja leveys on rajoitettu 1,48 metriin.

Ylöspäin on kaikkialla tilaa, minkä takia korkeutta saa olla tasan kaksi metriä.

Moottorin suhteen ollaan niin ikään hyvin tarkkoja. Iskutilavuus on enimmillään 660 cm3 eli sellainen keskikokoisen moottoripyörän moottori, eikä tehoa saa olla 47 kilowattia (64 hv) enempää.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pienet ja kevyet autot liikkuvat tuolla voimalla aivan riittävän ripeästi. Kei-luokan autoissa on lähes aina portaattomasti toimiva automaattivaihteisto.

Vain urheilullisimmissa versioissa on käsivalintainen vaihteisto, jolla halutaan houkutella nuoria japanilaisia nauttimaan ajamisesta.

Japanin rekisteröintitilastossa pienet kei-luokan autot ovat valloittaneet meillä myytävän Toyota Yaris Hybridin sisarmallin Aquan jälkeen paikat 2.-4.

Kolmenkymmenen eniten rekisteröidyn automallin joukossa on Japanissa tusinan verran miniautoja. Suuri osa niistä on laatikkomaisia tötteröitä, joissa rajoitetut ulkomitat on käytetty hämmästyttävän taitavasti hyödyksi. Joukossa on myös persoonallisia tapoja lähestyä asiaa.

Varsinkin joka toinen vuosi järjestettävässä Tokion autonäyttelyssä on saatu nauttia todella hämmästyttävistä kei-luokan autoista. Kauniisti sanoen voitaisiin puhua innovatiivisuudesta, mutta toinen mieleen tuleva sana on järkyttävä. Tänä vuonna ei ollut mitään ylilyöntejä, vaan kaikki rohkeimmatkin ideat ovat täysin toteutuskelpoisia.

Ota kantaa

Mitä mieltä olet Daihatsu Noriorista?

Upea 40% Menettelee 19% Kamala 40%
Ääniä yhteensä 2446

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    3. 3

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    4. 4

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. 6

      Nokian Edenin uima-altaaseen tuli vuoto, asiakkaat evakuoitiin ilman vaatteita taivasalle

    7. 7

      Yli sata suomalaista näyttelijää kertoo tulleensa ahdistelluksi: Kourintaa ja rivoja ehdotuksia kesken työn

    8. 8

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    9. 9

      F1-kuskille rangaistus estämisestä – pyysi anteeksi

    10. 10

      Titanicin 1. luokan matkustajan kirjeestä maksettiin jättisumma – ”Tärkein Titanic-kirje, jonka olemme huutokaupanneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    9. 9

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    3. 3

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    4. 4

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. Näytä lisää