Raakel

Autot

Melkoista herkkua Etelä-Koreasta

Julkaistu:

KIA
Malliston parhaiten varusteltu Sorento on ylellinen paketti, jossa matkalainen viihtyy.
Otetaan yksi Kia Sorento, korealaisvalmistajan suurin auto ja katumaasturi, lyödään siihen kaikki mahdolliset varusteet, mitä Kialta löytyy. Saadaan aika makea paketti, jolla kelpaa ajella ja jossa kelpaa matkustaa. Päällepäinkin Sorento on kiva katsella. Sen uudistuneet muodot ovat itse asiassa aika näyttävät.

Uudistuneen Sorenton tilathan ovat huippuluokkaa. Jalkatilaa, hartiatilaa, ylipäätään tilaa on sekä edessä että takana ja tavaratilassa runsaasti. Niinkin paljon, että Sorenton saa halutessaan 7-paikkaisena versiona.

Kian laatu on kohonnut uuden Sorenton myötä, mikä näkyy myös materiaaleissa. Kaksiväriset istuimet sopivat Sorentoon erinomaisesti ja antavat esimerkiksi takapenkille todella hyvän ilmeen. Lasikatto tuo avaruutta, ja sehän ylellisesti varustellussa autossa kuuluu olla.

Pimeällä led-valoin rakennettu sisävalaistus antaa hyvän tunnelman. Varustepuoli on muutenkin Business Luxury -versiossa kohdallaan: etuistuimet ovat ilmastoidut, 360-asteen kamera helpottaa ison auton liikuttelua parkkipaikoilla, ja jos ei itse autoa onnistu pysäköimään, automaatti tekee sen kuljettajan puolesta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hiljainen ja vakaa

Kialla ajelee mielikseen, mukautuva vakionopeudensäädin seuraa liikennettä auton edessä hyvin. Auto on ajossa hiljainen ja vakaa. Matka-ajossa se menee suoraan, mutkaisilla teillä ohjauksen soisi olevan hieman tunnokkaampi.

Kun kokonaisuuteen lisätään toimiva neliveto yhdistettynä mukavasti toimivaan vaihteistoon ja hyvin vääntävään dieseliin, kokonaisuus on hienosti kasassa. Parin tonnin jarrullisen vaunun vetopaino isolle autolle ei ole ihan paras mahdollinen, mutta silläkin pärjää.

Tällaisesta kokonaisuudesta tietysti kuuluu kysyä, että mitä maksaa? Hintaa on karvan alle 62 000 euroa. Paljon rahaa, mutta jos ajatellaan ominaisuuksia ja kokoluokkaa, huomattavasti halvemmalla lähtee kuin muilta vastaavankokoisia välineitä valmistavilta autontekijöiltä.

Lähellä luksusta

Itse asiassa Kian hinnalla ei samankokoisista katumaastureista lähtisi mukaan edes perusversio. Rahaa esimerkiksi BMW:n X5 -mallin tai Audi Q7:n hinnat alkaen -version hankintaan tarvittaisiin kymmeniätuhansia euroja enemmän. Kun niihin lyötäisiin runsaasti varusteita, edes osa Kian varusteista, hinta olisi ihan toisenlainen.

Kia on siis Sorenton kanssa omassa luokassaan, aikamoinen itsevaltias. Kun se ei edes esimerkiksi ajettavuudessa häviä mainituille saksalaisille autoille paljonkaan, kysymys on oikeastaan vain siitä, että haluaako maksaa kalliista brändistä.

Viimeistely ja materiaalit eivät ole ihan saksalaisten tasoa, mutta nyt täytyy jälleen muistaa se hinta. Rahalla saa ja pienemmällä rahalla saa vähän vähemmän. Silti Sorenton huippuversiosta voi sanoa, että se on nimensä mukaisesti jo lähellä luksusta, jollei jo ihan ytimessä.

Kia Sorento 2,2 CRDI AWD Business Luxury A/T 5P

MOOTTORI R4, turbo, 2199 cm³, 147 kW (200 hv)/3800 r/min, 450 Nm/1750–2750 r/min
SUORITUSKYKY 0–100 km/h 9,6 s, huippunopeus 203 km/h
KULUTUS 7,7 l/100 km diesel
CO2-PÄÄSTÖT 177 g/km
VOIMANSIIRTO A6, neliveto
MITAT p 4780, l 1890, k 1685 mm, akseliväli 2780 mm, omamassa 1885 kg, tavaratila 564–1732 l, tankki 71 l
HINTA 61 990 euroa

Kiitämme
  • Hyviä tiloja
  • Varustelua ja hintaa
  • Istuinten muotoilua
Moitimme
  • Hieman kevyttä ohjausta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

    2. 2

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    3. 3

      Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

    4. 4

      Jonna kertoo dramaattisesta onnettomuudesta Raskasta Joulua -konsertissa: ”Ihmisten kasvot olivat veressä”

    5. 5

      Raskasta Joulua -konsertti keskeytyi dramaattisesti – vain Marco Hietala ja legendaarinen amerikkalaistähti ehtivät esiintyä

    6. 6

      Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

    7. 7

      Onko tässä historian pahin tietovisamoka? Oikea vastaus oli aivan nenän edessä, arvasi silti väärin –juontaja piikitteli, some lynkkasi

    8. 8

      Yli 1 000 olutta testannut Valtteri IS:lle: Näitä nelosoluita odotan Suomen kauppoihin

    9. 9

      Tässä suomalaisfirmassa ei ole yhtään esimiestä – ja uusi työntekijä saa ”lomalainaa”

    10. 10

      CIA auttoi Venäjää estämään eiliselle suunnitellun terrori-iskun Pietarissa – Putin kiitti Trumpia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    2. 2

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    3. 3

      Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

    4. 4

      Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

    5. 5

      Suositun luonnonihmeen muodostumiseen meni tuhansia vuosia – turisti tuhosi kolmella potkulla

    6. 6

      Vuoden sanaksi valittiin sana, jota moni ei ole koskaan kuullutkaan – ”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä se tarkoittaa”

    7. 7

      13-vuotias poika ei palannut kotiin Espoossa – löytyi menehtyneenä

    8. 8

      Puolen vuoden työpaikka­flirtti lähti käsistä pikkujouluissa – Antti, 37: Käteen jäi vain vaivaantunut olo

    9. 9

      Vakava onnettomuus Kehä I:llä – liikenne idän suuntaan poikki Pukinmäen kohdalla

    10. 10

      Onko tässä historian pahin tietovisamoka? Oikea vastaus oli aivan nenän edessä, arvasi silti väärin –juontaja piikitteli, some lynkkasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    3. 3

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    4. 4

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    5. 5

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    8. 8

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    9. 9

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    10. 10

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

    2. 2

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    3. 3

      Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

    4. 4

      Jonna kertoo dramaattisesta onnettomuudesta Raskasta Joulua -konsertissa: ”Ihmisten kasvot olivat veressä”

    5. 5

      Raskasta Joulua -konsertti keskeytyi dramaattisesti – vain Marco Hietala ja legendaarinen amerikkalaistähti ehtivät esiintyä

    6. Näytä lisää