Aune, Oona

Autot

IS Itävallassa: Näin kolmossarjan Bemaria uudistettiin – ”siellä luotetaan ihmisten järkeen”

Julkaistu:

ensitesti
Uusinnassa käyneen kolmosen tärkeimmät parannukset eivät näy ulospäin.
BMW ymmärtää miten vaikuttaa ihmisten aisteihin. Niinpä uudistuneen 3-sarjan koeajossa ainoa tarjolla ollut vaihtoehto oli tehokkain uudella kuusisylinterisellä rivimoottorilla varustettu 340i. Eikä tarjolla ollut mikään vakio, reilut 70000 euroa maksava malli, vaan autoon oli ladattu melkein kaikki lisävarustelistalta löytyvä. Samat parannukset kuin tuosta huippumallista löytyvät onneksi myös hinnaston halvimmista eli 318i:stä ja 316d:stä.

Ensi silmäyksellä uutta ei välttämättä edes erota vanhasta. Keulassa kuitenkin kaikki on muuttunut, aina säleikköä ja puskureita myöten. Valot on helpompi huomata, etenkin jos ne ovat koeajoauton tapaan ledit. Takavalot ovat niin ikään ledit ja niiden grafiikka on uusittu.

Nykyiseen 3-sarjaan tottuneelle autoon istuutuminen on uudistuksen jälkeenkin kuin kotiinsa menisi. Tarkemmin katsoen voi huomata, että säätimien ympärille ja kojelautaan on tullut lisää kromia. Materiaalit ovat aiempaa parempia ja valinnanvaraa on entistä runsaammin.

Kaikki moottorit kuuluvat yhtiön uuteen moduuliperheeseen, eli niissä yhden sylinterin tilavuus on puoli litraa. Bensiinipuolella on perusmallina 318i, jonka konepellin alta löytyy sama 136 hv kehittävä kolmisylinterinen 1,5-litrainen moottori, joka esiteltiin Mini Cooperissa.

Koeajoautossamme sylintereitä ja iskutilavuutta oli tuplaten, mistä voi vain kiittää isäntiä.

Rauhallisessa ajossa yli 300 hevosvoimainen auto liikkui ajatuksen lailla kuin kuiskaten. Kahdeksanvaihteinen automaatti on säädetty vielä entistä hienostuneemmaksi, joten moottoritiellä eteneminen oli mukavaa. Älykäs vakionopeudensäädin piti huolen etäisyydestä edellä kulkeviin.

Reitti kääntyi aikanaan pienemmille teille, joilla päästiin kokeilemaan auton edelleen kehitettyjä ajo-ominaisuuksia. BMW:llä 3-sarjasta vastaava tohtori Stephen Neugebauer paljasti koeajon jälkeen, että kilpailu tässä luokassa on tiukkaa. Niinpä heidän piti vastata nopeasti Mercedes-Benzin viime vuonna esitellyn C-sarjan ja Audin tulevan A4:n haasteisiin.

BMW on asettanut selkeän tavoitteen: 3-sarjan on pysyttävä ajettavuudeltaan oman kokoluokkansa huippuna. Niinpä sen kori on uudistuksen myötä aiempaa jäykempi ja ohjausta on kehitetty tarkemmaksi. Uusien iskunvaimentimien ansiosta jousituksesta on voitu tehdä vähän entistä tanakampi.

Ilman suoraa vertailua vanhaan malliin on vaikea sanoa, miten suuri muutos on. Mutta mutkaisilla alppiteillä ajaminen tarjosi BMW:n mainoslauseen lupaamaa ajamisen iloa.

Vaihteisto tiputti reilumman kaasupolkimen survaisun jälkeen useamman pykälän alaspäin, minkä jälkeen mentiin matalalentoa. Kaarteista suoralle päästessä harmitti ainoastaan se, että mutkan olisi voinut ajaa paljon kovempaa.

Eikä tässä puhuta vielä mistään hurjastelusta tai törkeistä ylinopeuksista. Saksassa ja Itävallassa on pikkuteillä yleensä 100 km/h nopeusrajoitus. Siellä luotetaan ihmisten järkeen, eikä monissa paikoissa pysty mitenkään ylläpitämään suurinta sallittua nopeutta. Ajaja saa itse valita sopivan nopeuden tuolla Alppien tuntumassa.

Reippaissa kiihdytyksissä moottorin ääni nousee bassosta melkein sopraanoksi ja vaihdoissa nautintoa lisäävät mahtavat pakoäänet ja alaspäin vaihtaessa välikaasun nostamat kierrokset.

Kiihdytys on tapahtuma sinänsä, sillä takavetoisella kiihdytys nollasta sataan vie vain kymmenyksen yli viisi sekuntia. Suomeen 340i tuodaan aina nelivetoisena, jolloin aika painuu alle viiden sekunnin.

Nykytekniikan tasosta kertovat kulutuslukemat, jotka alkavat kuutosella on auto sitten taka- tai nelivetoinen. Ostaja voi valita myös käsivaihteisella vaihteistolla varustetun, mutta hinta on korkeampien päästöjen takia sama kuin automaatin.

BMW 340i:stä meillä pyydettävä hinta on tietenkin melkoinen, mutta toisaalta se on yli 50000 euroa vähemmän kuin mitä M3:sta saisi maksaa. Suorituskyvystä ja olemuksesta ei tarvitse tinkiä kuin vähän, minkä lisäksi saa valinnanvaraa korimallin suhteen eli valittavissa on myös farmari.

Ota kantaa

Onko BMW suosikkimerkkisi?

On 42% Ei ole 58%
Ääniä yhteensä 14032

BMW 340iA xDrive Sedan

Moottori: R6, bensiini, 2998 cm3, 240 kW (326 hv)/5500 - 6500 r/min, 450 Nm/1 380 - 5000 r/min. Suorituskyky: 0-100 km/h 4,9 s. Huippunopeus: 250 km/h (rajoitettu). Kulutus 6,9l/100 km, CO2-päästöt: 162 g/km Voimansiirto A8, neliveto Mitat: p 4633 m, l 1817, k 1434 mm, akseliväli 2810 mm, tavaratila 480 l, tankki 60 l. Hinta: 71422 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    5. 5

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    6. 6

      ”Mietin 50 vuotta, miksi aina mokaan” – Asperger-diagnoosi oli Annikka Suoniselle helpotus

    7. 7

      Asukkaiden kauhunhetket Lauttasaaressa: Naamiomies räpelsi ovella, luikahti sisään ja hyppäsi parvekkeelta pimeyteen

    8. 8

      Tanhupallo on ylivoimainen ykkönen – IS:n lukijat valitsijat suosikkinsa Putous-hahmoista: ”Ihana höpsö”

    9. 9

      Ravitsemusterapeutin jääkaapista löytyy yllättävä folionyytti – ”Tavallaan se on paheeni, rakastan sitä”

    10. 10

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    6. 6

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    7. 7

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    8. 8

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    9. 9

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    5. 5

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    6. Näytä lisää