Lempi

Autot

Autokannan keski-ikä ei olekaan ihan yksiselitteinen juttu: Näin Trafi saa autotilastonsa näyttämään nuoremmalta – ja vanhemmalta

Julkaistu:

keski-ikä
Suomessa tieliikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä on yksi Euroopan korkeimmista. Keski-ikä ei kuitenkaan kerro aivan kaikkea.
Yhdysvaltalainen IHS Automotive julkaisi tällä viikolla tilaston, joka kertoo autoilukulttuurin kehdoksi mielletyn maan rekisterissä olevien autojen keski-iän. Yhdysvalloissa tehdään tänä vuonna kaikkien aikojen ennätys uusien henkilöautojen myyntimäärissä, ja edellinen ennätys tehtiin vuonna 2014. Yhdysvaltojen ohella myös Manner-Euroopan autokauppa kasvaa vahvasti, Suomea lukuun ottamatta.

Väkevästä kasvu-urasta huolimatta Yhdysvaltojen tieliikenteessä olevien autojen keski-ikä vuoden 2014 lopulla oli 11,5 vuotta. Suomessa samalla aikajaksolla tieliikenteessä olevien autojen keski-ikä onkin yllättävän lähellä tätä, meillä lukema on nimittäin 11,4 vuotta. Manner-Euroopassa vastaava luku on tuoreimpien tilastojen valossa prosentuaalisesti selvästi alempi, 8,6 vuotta.

Tilastoissa piilee kuitenkin harha. Yhdysvalloissa myydään tänä vuonna todennäköisesti noin 7,5 miljoonaa uutta henkilöautoa, mutta maassa on myös suuri määrä vanhojen autojen harrastajien, joiden tieliikenteessä olevien autojen keski-ikä on samaa tasoa kuin meikäläisten museoajoneuvojen.

Suomalainen, Trafin ylläpitämä tilastokin saadaan näyttämään erilaiselta sen mukaan mihin aikaan vuodesta se on otettu tietokannoista: perinteinen joulukuun lopun tilasto nimittäin jättää Suomen parikymmentätuhatta museoajoneuvoa kokonaan tilaston ulkopuolelle, jolloin keski-ikä nuorentuu huomattavasti.

Myös suomalainen käytäntö tieliikennekäytöstä poistettujen, mutta lopullisesti ja papereissa romuttamattomien autojen jättämisestä tilastoihin näkyy. Suomen noin 600 000 liikennekäytöstä poistettua ajoneuvoa ovat tilastoissa, vaikka ne olisi romutettu epävirallisia kanavia pitkin.

Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio sanoo, että realistisempi tapa tilastoida autoja olisi keskimääräisen romutusiän kertominen.

– Keski-Euroopassa keskimääräinen romutusikä on noin 13-14 vuotta, Suomessa se on 20,4 vuotta.

Yhdysvaltalaiset myös pitävät uutena hankkimiaan autoja hieman pidempään kuin suomalaiset. Jenkkiasiakas omistaa uutena ostamansa auton IHS Automotiven mukaan noin 6,5 vuotta ennen uuteen vaihtamista, Suomessa lukema on yksityisomistuksessa olevissa autoissa pari vuotta vähemmän.

Tärkeimmäksi syyksi keskimääräisen omistusajan kasvulle IHS näkee autojen laadun nousun. Analyytikkona IHS Automotivella toimiva Mark Seng kertoo että koko tilastoidun ajan käytössä olevien autojen laadun nousun – autoa on yksinkertaisesti järkevämpi pitää pidemmän aikaa, sillä korjauskulut eivät kasva enää yhtä jyrkästi kuin takavuosina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    2. 2

      Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

    3. 3

      Uusi käänne Trumpin Venäjä-tutkinnassa – ex-neuvonantaja saattaa hypätä syyttäjän kelkkaan

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    8. 8

      Euroopassa syntyi harvinainen hirmumyrsky – ”medikaani” runteli Kreikkaa

    9. 9

      5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

    10. 10

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    3. 3

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    4. 4

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    5. 5

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    6. 6

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    7. 7

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    8. 8

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    9. 9

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    10. 10

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    2. 2

      Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

    3. 3

      Uusi käänne Trumpin Venäjä-tutkinnassa – ex-neuvonantaja saattaa hypätä syyttäjän kelkkaan

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

    6. Näytä lisää