Liisa, Elisa

Autot

Bugatti Veyronin seuraajasta kaksi versiota?

Julkaistu:

Bugatti
VW-konsernin hyperautomerkki Bugatti rakensi viimeisen Veyronin tänä keväänä, mutta sen seuraaja on jo niin sanotusti ”putkessa”.
Bugatti suunnitteli vajaat 10 vuotta sitten laajentavansa mallistoaan. Vanhastaan merkki tunnettiin toki pienistä ja voittoisista kilpa-autoista, mutta myös jättikokoisista loistoautoista. Niitä, kuten Bugatti Royalea, valmistettiin aikanaan vain valikoidulle väelle: pelkkä raha ei riittänyt sellaisen ostoon.

Sen sijaan Ettore Bugatti kauppasi maantieristeilijäänsä kuningashuoneiden jäsenille ja vastaavalle väelle. Merkki kuitenkin kompastui sodan jälkeen, ja kaikkosi kartalta vuosikymmeniksi. Myöhemmin, 1980-ja 1990-lukujen taitteessa Bugattia elvytettiin henkiin italialaisin voimin, mutta vailla jättimenestystä.

Vuonna 1998 Volkswagen-konserni osti Bugattin, ja teki siitä muutamassa vuodessa eräänlaisen näyteikkunan osaamiselleen. Kymmenen vuotta sitten esitelty, ja 450 kappaletta valmistettu Veyron oli melkoinen menestys. Huolimatta seitsennumeroisista hinnoista kaikki sen valmistetut yksilöt saatiin kaupaksi, ja vaikka VW:n kerrotaan tehneen autolla vuosien varrella miljarditappiot, on projekti ollut konsernin johtoportaan mukaan silti halvempi kuin osallistua kymmenen vuoden ajan vaikkapa Formula 1:siin.

Veyronin seuraajaa suunnitellaan tällä hetkellä täyttä päätä. Chiron-nimellä tunnettu projekti esitellään vielä ensi vuonna, ja tämän hetken tietojen mukaan se lainaa melko paljon edeltäjästään. VW:n 8-litrainen, neljällä turboahtimella varustettu W16-moottori siirretään lähes sellaisenaan seuraajaan, samoin hiilikuituinen runko, joskin nykyisestä kevennettynä.

Modernien vaatimusten mukaisesti Chironia tarjotaan todennäköisesti markkinoille myös hybridiversiona. VW:n pääjohtaja Martin Winterkorn on vihjannut saksalaisessa Bild-lehdessä, että Chiron esitellään kahtena eri tehoversiona, joista hybridi olisi nimenomaan se tehokkaampi painos.

Ruotsalaisen Koenigseggin One:1:n ja raaseporilaisen Toroidionin vanavedessä Bugatti ei voi jäädä tehokisassa jalkoihin. Niinpä Bugattia lähellä olevat tahot veikkailevat Chironin hybridiversion tuottavan jopa 1500 hevosvoiman tehon, jolla jäsenyys 450 km/h kerhossa varmistuu ainakin näennäisen ympäristöystävällisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      USA:n ydinasekomentaja ei noudattaisi Trumpin laitonta käskyä ydiniskusta – ”Arvatkaa mitä tapahtuu”

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    5. 5

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    6. 6

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    7. 7

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    8. 8

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    9. 9

      Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

    10. 10

      Uskomatonta dramatiikkaa MM-rallissa: Jari-Matti Latvala ajoi ulos viimeisellä erikoiskokeella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    3. 3

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    4. 4

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. 6

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    7. 7

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    8. 8

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    9. 9

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    10. 10

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      USA:n ydinasekomentaja ei noudattaisi Trumpin laitonta käskyä ydiniskusta – ”Arvatkaa mitä tapahtuu”

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    5. 5

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    6. Näytä lisää