Satu, Luukas

Autot

Land Rover Discovery 3: Luksusta maisemaan

Julkaistu:

Ruma voi olla kaunista. Näin on pakko sanoa, kun katselee Land Roverin uutuutta Discovery 3. Se on kulmikas, muttei kuitenkaan teräväkanttinen, se on laatikkomallia, muttei kuitenkaan möhkäle ja se on ennen kaikkea ilmiselvästi Land Rover.

Perinteisen muotoilun sisään onx kätketty myös valtavasti nykyaikaista huipputekniikkaa ja luksusta. Niin, ja tietysti myös hintalappu tietää tämän. Discovery on houkutteleva aito luksusmaasturi, mutta se on myös aika kallis.

Land Rover siirtyi Fordin omistukseen kesällä 2000 ja uusi Discovery on ensimmäinen täysin uuden omistajan valvovan silmän alla valmistunut Lantikka.

Tahti tehtaalla on muutenkin ollut huimaa, sillä reilun 50 vuoden (1948 alkaen) aikana hihnalta tuli markkinoille vain puolenkymmentä uutuutta. Nyt tehdas yltää samaan muutamassa vuodessa.

Ainakaan lastentauteja uudessa Discoveryssä ei pitäisi olla, koska sitä on testattu reilusti yli kuuden miljoonan kilometrin verran paukkupakkasissa ja jättikuumuudessa, niin maantiellä kuin maastossakin.

Uuteen Discoveryyn on Suomessa tarjolla kaksi Jaguarilta (Fordin perhettä sekin) kotoisin olevaa konetta. Bensakone on 4,4 litran V8, teho 299 hv ja vääntö 427 newtonmetriä. Diesel on V6, tilavuus 2,7 litraa, teho 190 hv ja vääntö 445 newtonmetriä.

Molemmat ovat koneita, joista ei keksi pahaa sanottavaa. Amerikkaan ei mene dieseliä lainkaan mutta Euroopassa sen oletetaan myyvän bensakonetta paremmin.

Ilmajousitus yhdistettynä Terrain Response -järjestelmään takaa uudelle Discoverylle huiman selviytymiskyvyn maastossa. Järjestelmässä on valmis ohjelma monenlaisille eri olosuhteille tavallisesta ajosta alkaen päätyen vaikka hiekkaan tai kivikkoon talviolosuhteita unohtamatta.

Muutaman tunnin mönkiminen maastossa Land Roverin testiradalla Hämeenlinnan liepeillä antoi vakuuttavan kuvan auton selviytymiskyvystä hankalissa olosuhteissa. Terrain Response toimii todella hienosti.

Lieneekin niin, että vain harva Discovery kolmosen omistaja panee koskaan autoaan niin kovaan testiin kuin sen kyvyt riittäisivät. Se kun ei ole työkalu, vaan pääolemukseltaan kuitenkin ylellisyyttä tarjoava loistoauto, jolla tosin voi ajaa ihan minne vaan.

Discovery kolmen voi saada myös seitsemänpaikkaisena, ja ihme ja kumma, kaikki paikat kelpaavat myös aikuisille. Kaikella on kuitenkin rajansa, joten jos seitsemän paikkaa miehitetään, niin tavaratilaa jää enää hyvin minimaalisesti.

Hienoa on, että autosta mitään poistamatta keski- ja takarivin istuimet saa kokoon niin, että näin syntyvä lähes pakettiauton mittoja muistuttava kuljetustila on pohjaltaan tasainen.

Land Rover Discovery 3: Luksusta maisemaan

Mikä se on? Land Roverin täysin uusi premium -luokan maasturi.

Millainen moottori siinä on? 4,4/299 hv V8 bensakone tai 2,7/190 hv V6 diesel.

Kenelle se on? Hyviä maasto-ominaisuuksia ja luksustason tavallista ajelua kaipaavalle, jolla on aika pullea lompakko.

Paljonko se maksaa? Hintahaitari on 59.500-88.500 euroa (354.000-527.000 mk).

KIITÄMME:

MOITIMME:

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

  3. 3

    Donald Trump otti kunnian Isisin vetäytymisestä – ”He ovat luovuttamassa”

  4. 4

    Poliisiasemalla räjähdys Ruotsissa – pommiryhmä lähetetty paikalle

  5. 5

    Mies ja koira kuolivat omakotitalon tulipalossa Lohjalla

  6. 6

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  7. 7

    Hollywoodin supertähti teki shokkipaljastuksen – naismoguli nöyryytti kaunotarta kulisseissa järkyttävällä tavalla

  8. 8

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  9. 9

    Katsojat pettyivät Ensitreffit alttarilla -parin riitaisaan suhteeseen – ohjelman asiantuntija purkautui yllättäen somessa: ”We failed”

  10. 10

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  5. 5

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  6. 6

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  7. 7

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  8. 8

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  9. 9

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  10. 10

    Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

  3. 3

    Donald Trump otti kunnian Isisin vetäytymisestä – ”He ovat luovuttamassa”

  4. 4

    Poliisiasemalla räjähdys Ruotsissa – pommiryhmä lähetetty paikalle

  5. 5

    Mies ja koira kuolivat omakotitalon tulipalossa Lohjalla

  6. Näytä lisää